3. syyskuuta 2012

Olohuoneen tuoreet tunnelmat

Olohuone on vihdoin tapetoitu, suurin osa erilaisista kasoista ja läjistä siivottu ja saatu inhimilliset olosuhteet oleskelua varten, vaikka suurin osa kalusteista onkin vielä väliaikaispaikoillaan. Mutta nautin kyllä täysin siemauksin huoneen uudesta ilmeestä. Tunnelma on juuri sellainen kuin tavoiteltiinkin. Tuo tapetti on helppo tapaus, sen kanssa käy melkein mikä vaan ja se ei kuitenkaan ole pliisu talon muiden kuviotapettien rinnalla. Ne listathan on tietysti vielä laittamatta...

Tuo pitsipeiton alla majaileva nojatuoli on Askon vanha nojatuoli, jonka bongasin nettikirpputorilta ilmaiseksi. Se odottaa uutta väriä puuosiinsa ja verhoilua, mutta menettelee noinkin. Ruskea matkalaukku taas löytyi mieheni vanhempien varastosta hyljättynä. Tunnearvonsa vuoksi tulee pääsemään jatkossakin esille, olkoon kuinka kliseinen vaan sisustustavarana. Sinne voi piilottaa vaikka mitä ja piilotettavaa tässä huushollissa tuntuu riittävän.

Ja sitten tekemään väliaikaiseteistä pikkuolkkarista, että päästään remppaamaan eteistä. Vierivä kivi ei sammaloidu...


11 kommenttia:

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Ihana tuo kaappi ja tuolikin on kaunis...ja , että ihan ilmaiseksi sen sait!

Jonna kirjoitti...

Ihana olohuone ja tuo arkku ! Oon itelle metsästäny tuollaista mutta ei vielä ole osunu kohalle :/

Kirsikka kirjoitti...

Näyttääpä kivalta ja tapetti on kyllä tosi hyvä valinta. Olen samaa mieltä, että kaaos kodissa vie hirmuisesti energiaa. Täälläkin kaaos alkaa vähitellene helpottamaan, onneksi!

Tuula kirjoitti...

Mukavan näköistä :) Voi vitsit, mielettömän hyvä tuuri, että bongasit tuon tuolin ihan ilmatteeks!

Mäkin yhdyn siihen, että kodissa vallitseva kaaos syö voimia. Ollapa aina siisti ja kaunis koti...

Kesäkukka kirjoitti...

Kiva seurata muiden remppaa.Kaunista jälkeä tulee!

Meillä alkaa kohta alhaalla kaaos, kun pojan "huone" täytyis tyhjätä, että saadaan rappusaukko tehtyä yläkertaan. Mutta hetki menee vielä :)

PikkuBertta kirjoitti...

kaapi on todella kaunis...mistä nettikirppikseltä löysit tuolin...

Miia kirjoitti...

Irmastiina: Joo, en ollut itsekään uskoa, että joku lahjoittaa jotain tuollaista... Vaikka olisihan siinä tekemistä, jos alkaa itse kunnostamaan.

Jonna: Kiitos, olohuoneesta sitten lisää kuvia, kunhan vähän vielä saadaan siistittyä. :) Arkku on ostettu 2005 tai 2006, on uusi eikä antiikkia, mutta istuu kyllä kivasti sisustukseen. Ja syö sisälleen lukuisia lautapelejä.

Kirsikka: Tapetti on kivan rauhallinen. Kiva, että teilläkin jo mukavammat oltavat!

Tuula: Tuuri kävi tuolin kanssa. Voi kun jostain saisi sellaisen robotin, joka palauttelisi tavaroita omille paikoilleen tarvittaessa. Tosin sellainen robotti ois varmaan mennyt jo oikosulkuun tämän remonttikaaoksen takia. :)

Kesäkukka: Minäkin tykkään remppapäivityksistä. Pitää vielä kaivaa ennen ja jälkeen -kuvia taas jossain vaiheessa. Remontoiminen kestää muuten senkin takia aina niin pitkään, kun ensin pitää siirrellä tavarat edestä ja löytää niille paikat remontin ajaksi. Ei ihan helppo homma.

PikkuBertta: Seuraan kuopionkirppari.fi-sivustoa netissä, sieltä tuolikin löytyi. Tuo kaappi on nukkekotini, itse tehty kaappi alusta loppuun. :)

Piia Anneli kirjoitti...

Oikein kodikas tunnelma. Kaappi on niin kaunis!

Teija kirjoitti...

Kaunista tulee! Ihailen ihmisiä, joilla on voimia ja taitoa tehdä noin suurta remppaa. Meistä ei miehen kanssa siihen olisi, tunnustamme sen molemmat :) Jaksuja teille sinne!

Ira kirjoitti...

Kaunis tapetti, ihania kuvia. Nojatuoli -ilmaiseksi!!! Oon kade. Aivan superIHANA!

Niina kirjoitti...

Ihanalta näyttää ! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...