21. heinäkuuta 2010

Höpinöitä

Tämä postaus taitaa sisältää sitä sun tätä. Kirpparilta löytyi uusi tyyny. Myyjällä oli muitakin omatekoisia tekstiilejä myytävänä. Uudesta kankaasta tehdyt maksoivat enemmän, tämä retrokankaasta tehty maksoi 3 euroa.

CityMarketilta pitsinen torkkupeitto. Kirpparilla ne oikeat käsinvirkatut maksavat aika paljon. Pitäisi varmaan itse alkaa virkkaamaan. Hehe, hyvä vitsi. Niinkuin ikinä saisin sellaisen valmiiksi. Äitini virkkasi parisängyn päiväpeiton nuorena, kun isäni oli armeijassa. Joka päivä yksi ruutu, äitini on kertonut. Ja sitten meidän lemmikkipupu meni ja söi peiton pilalle parikymmentä vuotta myöhemmin. Pitäisi katsoa, olisiko siinä riittävästi ehjiä ruutuja pieneen peittoon, jos purkaisi peiton ja yhdistäisi uudelleen.

Pöydällä lojuu sama sisustuslehti viikosta toiseen, sitä tulee selailtua paremman puutteessa. Sorruin ostamaan jotakin piknikreissua varten, kaksi yhden hinnalla. Ei olisi tarvinnut, sillä tuossakaan numerossa ei ollut mitään säväyttävää. Toisessa oli yksi ihana koti, joten ei mennyt ihan hukkaan. Moni teistäkin on puhunut tästä ilmiöstä blogeissa. Blogit on syrjäyttäneet lehdet melko hyvin. Silti aina uskollisesti tarkastan kaupassa pikaselauksella uudet lehdet, josko sittenkin haluaisin ostaa.

Rudolf Koivun kuvittamat söpöt kortit odottavat kehyksiä, ovat menossa tytön huoneeseen. Satumaiset kuvat, mahtavat värit.

Piti lähteä kotieläinpuistoon, mutta taivas meni pilveen. Nyt odotellaan sadetta ja uutta inspiraatiota päivän ohjelman suhteen.


9 kommenttia:

Onnenkyynel kirjoitti...

Juu, sama homma.
Ostelen innolla uusia sisustuslehtiä, mutta lojuvat aikalailla..
Äiti kyllä kyläreissulla ahmii aina mun lehtiä;)
Itse en löydä niistä enää mitään, harmi!
Mun leikekirjani odottaa uusia ideoita ja inspiraatiota pitkiin pimeisiin syysiltoihin..
Onneksi ootte te ihanaiset=)
<3 Postauksia itse ahmien <3

Hurmioitunut kirjoitti...

Sinäkin ihastuit virkattuun peittoon :) Minäkin olen noita "oikeita" kirppareilla vilkuillut,mutta ovat kaikki 80 eurosta ylöspäin.

Retrotyyny on hurmaava :)

Kaisa kirjoitti...

Sama juttu,suurin osa lehdistä toistaa itseään ja kierrättää vieläpä samoja kuviakin.Yhden kodin olen bongannu muistaakseni kolmesta eri paikasta.Silti tulee osteltua,ulkomaisia lähinnä.Kotimaisista Deko on mieluisin,Glorian koti ok,vähän turhan elitistinen mutta saahan siitä ideoita.Muuttunut kuitenkin parempaan suuntaan kun Sykkö on päätoimittajana.Divaanissa joskus jotain kivaa,Avotakan ostin just mutta muita kotimaisia ei tuu enää luettua.Blogit antaa paljon enemmän..Ihanaihana tyyny!!

tuksu kirjoitti...

Oletpas löytänytkin ihanan tyynyn. Kuin suoraan Mummolan puusohvalta:)
Ihana!
Suloisia ovat myös nuo kortit. ja kiva idea tehdä niistä tauluja lapsen huoneeseen.
Oikein leppoisia kesäpäiviä sinne!
tuksu

Kirsikka kirjoitti...

Voi että, tuo tyyny on kyllä herkku, Ihana kangas. Olen ihan mahdoton noiden lehtien kanssa. Jatkuvasti tulee osteltua ja monissa ei sitten ole mitään. Se vain on niin ihana lasten päiväuniaikaan syödä jotain hyvää ja rentoutua lehden parissa. Yleensä voin ostaa lehden, jos siinä on ainakin kaksi kiinnostavaa kotia.

Niina kirjoitti...

Joo, mulla kans jää vaan lojumaan.
Just sain työkaverilta joka kävi Köpiksessä uuden Bolig Livin (pyysin tuomaan) ja on se taas niin ihana. Tykkään siitä lehdestä NIIN paljon.
Voi kun sitä saisi Suomesta :S

En voi sietää lehtien kotikierrätyksiä. Moni koti on monta kertaa ja saattaa olla eri vuosinakin. HOH HOIJAA.

Tyyny on aivan ylisöpö!

Sari. kirjoitti...

Pitkästä aikaa kurkkimassa kuulumisiasi ja allekirjoitan muuten ihan saman, blogit ovat tehokkaasti syrjäyttäneet sisustuslehdet minun(kin) kohdallani. Parhaat inspiraatiot antaakin ihmiset, jotka oivaltaa nerokkaasti - sitä näkee näissä sinuntyylisissä blogeissa :) Teistä saa ammennettua valtavasti inpistä :)

Aurinkoa!

Villasukka kirjoitti...

I-H-A-N-A tyyny. Ja tosi edullinen. Noi Koivun kortit on niin kauniita. Samaa mieltä olen kanssasi noista lehdistä.

bean emäntä - bea's kirjoitti...

Jestas, munhan on lähdettävä heti ensitöikseni Sittariin! Eipä ole silmä aikaisemmin osunut tuohon ihanuuteen, mutta olen tainnutkin painaa kaasua juuri noilla hylluillä.

Ihan samaa mieltä tuossa lehtiasiassa. Musta miltei kaikki suomalaiset sisutuslehdet ovat toistensa kaltaisia. Missä on variaatio...? Onneksi on nämä blogit! Ja muutama ulkomainen lehti.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...