3. tammikuuta 2010

Yön hämärinä tunteina tapahtunutta

Ensiksi etsintäkuulutus: Naana, olet voittanut arvonnassa. Ottaisitko yhteyttä sähköpostitse (löytyy tuosta sivupalkista)? Jos voittajaa ei löydy, suoritan uuden arvonnan vaikkapa 7.1.

Jatkoa edelliselle remppamuistelolle. Tällä kertaa kuvia siitä, mitä täällä yleensä tapahtuu lasten mentyä nukkumaan. Muurahaiset ahertaa... :)









Ylimmässä kuvassa näkyy, että seinät on siis jo levytetty, saumattu ja pohjamaalattu tapetointia varten. Huone oli pitkään täynnä kattopaneeleita pohjamaalausvaiheessa, mutta ne on jo onneksi laitettu kattoon ja katto maalattu sen jälkeen kahteen kertaan. Tämän jälkeen katse siirtyi lattiaan, jota vähän karhennettiin ennen maalausta. Kaapiston alta paljastunut alkuperäinen lakkaus näkyy toiseksi alimmassa kuvassa tummempana alueena, muilta osin huoneen lattia on hiottu jossain vaiheessa vaaleaksi. Kaapiston alla lattia ei ollut muutenkaan kovin hyvässä kunnossa, piti vähän kittailla ja hioa enemmänkin. Mutta siitä tulee just hyvä. Paikataan tuo vesiputkien jättämä aukko lattialaudoituksessa ja riippuen sähkömiehen liikkeistä, huomenna vedetään ehkä ensimmäinen maalikerroskin pintaan.

7 kommenttia:

Uuden Kuun Emilia kirjoitti...

Tuli hiki kun luin. Oma remppa vielä takaraivossa.

Jaksamisia. Hyvää kyllä kannattaa odottaa ja hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Nuo fraait auttaa kummasti!

Toivotaan, että voittaja löytyy! :)

heini kirjoitti...

Oo, siellähän ollaan oltu reippaita ja edistytty hyvin.
Ihana tuosta huoneesta tulee, malttia vaan. :)

-Heini-

Heli kirjoitti...

Onnea remonttiin!
Mielenkiinnolla seuraan sen edistymistä. Meillä oli suuri taloremontti viime vuonna ja tuntui, että helpommalla olisi uuden tehnyt, mutta kyllä se lopussa kiitos seisoo:)
Se on ihana tunne, kun tulee valmista sitten!

Nora kirjoitti...

Hienosti teillä hommat edistyy, vaikka sitten yön tunteina. :)

Minttumaari kirjoitti...

Ahkeria muurahaisia :)

Millä meinaatte maalata lattian? Meillä on sama edessä, kun 3 vuotta sitten lipeäkäsitelty lattia on erittäin huonossa kunnossa koiran kynsien jäljiltä.

Haluaisin maalata öljymaalilla, mutta mietityttää sen kuivumisaika...

Miia kirjoitti...

Minttumaari: Maalataan Permolla. Kieltämättä aiheuttaa harmaita hiuksia tuo maalin kuivuminen, mutta toisaalta minnekäs tässä nyt niin kiire tuon yhden huoneen osalta. Portaikon maalaamisen jälkeen onkin sitten vähän haasteellisempi homma odottaa maalin kuivumista...

PikkuBertta kirjoitti...

Kaunista tulee.Hiominen ja maalaus kummasti vaalentaa lattiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...