Talo ja sen asukkaat

Eräänä iltana tyttöni oli pakahtua hämmästyksestä. Portaikkoon oli ilmestynyt pieni ovi, ihan samanlainen kuin talon vanhat laakaovet. Hetken mietittiin yhdessä, että kuka voisi mahtua noin pienestä ovesta, ja sitten me hoksattiin. Se on varmaan meidän kotihiiri, josta on tytölle kerrottu tarinoita jo ennen muuttoa (ei ole oikeasti tehty hiirihavaintoja...). Hiiri on varmaan myös tehnyt remonttia ja rakentanut itselleen kunnon kotipesän oven taakse, inspiroituneena meidän ihmisten tekemästä remontista. Nyt sitten kovasti odotetaan, että hiiri jättäisi jotain merkkejä itsestään myös oven ulkopuolelle. Ja oveen ei ole edes uskallettu koskettaa, koska hiirihän saattaisi säikähtää ja muuttaa pois, jos me häiritsemme hänen kotirauhaansa. Ei ehkä onnistuisi ihan kaikkien lasten kanssa, mutta meillä taitaa olla aika harkitsevainen tyttö. Idea on kirjasta Oi ihana joulukuu. (Tuosta portaikosta... en malta odottaa, että päästään raikastamaan sen ilmettä maalilla... vaikka arvostankin talon alkuperäistä ilmettä, on tuossa tummuneessa paneelissa ja ruskeassa lattiamaalissa vähän liikaa sulattamista.)

Puolentoista viikon päästä saadaan vieraiksemme kolme sisarusta, jotka perheineen rakensivat tämän talon 50-luvulla ja asuivat tässä lapsina kymmenen vuoden ajan. Otin heihin yhteyttä saadakseni valokuvia talosta ja he olivat tyytyväisiä yhteydenotosta. Nostalginen paikka heille, on ihana päästä seuraamaan vierestä, miltä heistä tuntuu palata lapsuudenkotiinsa ja nähdä palasia muistoihinsa liittyvistä asioista. Toisaalta on varmasti outoa, kun niin moni asia on muuttunut etenkin keskikerroksessa, jossa on tehty eniten pintaremonttia vuosikymmenien aikana. Mutta siitä lisää vierailun jälkeen ja ehkä vanhoja valokuviakin luvassa.

edit. Oli pakko pienentää noita kuvia, kun näkyivät mielestäni liian suurina... tätä uutta editoria kokeilen.