23. heinäkuuta 2012

Jotain muuta kuin kaunista

Kesäloma alkoi viikon matkalla Keski-Eurooppaan. Kesälomareissun jälkeen oli paluu arkeen työntäyteinen ja kaaos kotona vaan lisääntyy.

Myytiin nimellishinnalla kaapistot eteisestä ja tulevasta tv-huoneesta pois remontin alta ja nyt sitten katsellaan kauniita aukkoja lattiassa, katossa ja etenkin seinissä. Näillä mennään. Kaksi alinta kuvaa siis saman seinän molemmilta puolilta. Kaapistojen takaa löytyi komeron ovi, mutta komero on purettu jo aiemmin ja komeron ovi naulattu karmeihin kiinni. Huokaus. Nyt on kova aivoriihi käynnissä, voisiko tuota komeron ovea hyödyntää tv-huoneen sisustuksessa tai peräti rakentaa uudestaan komero, mutta ei kovin syvänä, jossa voisi säilöä vaikka konsolipelit ja dvd-levyt tai miksei vaikka kirjoja. Löytyisikö teiltä ideoita?

Ulkona oli pakko ryhtyä pikaisiin korjauspuuhiin, sillä ulkoportaiden kanssa ei olisi pärjätty enää ensi talvea, ne olivat niin lahot. Menivätkin sitten kokonaan purkuun ja nyt rakennetaan uusia.

Ikkunanpuitteiden maalauskin on ollut haastavaa tänä kesänä jatkuvien sateiden vuoksi. Saisinpa muutaman päivän poutajakson, niin jopas helpottaisi. Olohuoneen tapetteja olen odottanut jo kaksi kuukautta (tehtaalla jotain ongelmia) ja vähän aikaa sitten sain tiedon, että menee vielä kuukausi. Loistavaa. Mutta silti ihan hyvä mieli, sillä periaatteessa enää kaksi huonetta keskikerroksessa remppaamatta ja sitten loppu onkin hienosäätöä.

Ihania loppukesän päiviä teille! Meillä hommat jatkuu niin voi olla vähän hiljaista, mutta syksyn tullen varmasti aktivoidun täälläkin taas. Nähdään! :)




6 kommenttia:

SarP kirjoitti...

Se dvd kansien syvyinen kaappi vanhalla ovella kuulostaa loistavalta ajatukselta!

Hanna kirjoitti...

On teillä hommaa, mutta tulee sitten omannäköistä kun on valmis :)
Säilyttäkää ihmeessä komero! Meille tehdään vanhan oven ympärille ruokakomero keittiöön. Odotan jo innolla pääseväni täyttämään sitä...

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Kylläpä teillä onkin kovat homma..., mutta aina kun rupeaa huokailuttamaan (onko tuo edes sana), ajattele lopputulosta...:)

Piia Anneli kirjoitti...

Komeronhan voisi tehdä vaikka vaakaan lattianrajaan tai ylös seinälle vaihtelun vuoksi? Alhaalla sen päälle syntyisi kuin itsestään taso kauniille esineille tai miten vain...

Usko pois, että edistyvä remonttikin on tavallaan hyvin kaunis näky!

Unknown kirjoitti...

Ensimmäistä kertaa vierailulla blogissasi, ihastuin, tulen toistekin. :)

Niina kirjoitti...

Ihana löytö tuo ovi ! :) Kyllä te jotain keksitte, ihan varmasti.

Maalarilla on ollu vaikeeta tänä kesänä. Me yritetään maalata aitaa, mutta aina tulee sateet ...

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...