10. tammikuuta 2011

Komerot

Lasten mielestä pojan huoneessa parasta ovat komerot. Pojan huonehan on alunperin ollut keittiö ja huoneen matalassa osassa on kolmen komeron rivi. Remontissa hatarat väliseinät purettiin ainakin väliaikaisesti ja komeroa eristettiin. Komerossa mahtuu nyt leikkimään mainiosti eikä sinne voi jäädä jumiinkaan, kun ovet aukeavat ihan vain työntämällä komerosta päin. Suunnitelmissa on jättää tässä vaiheessa osa tuosta komerotilasta pojalle majaksi ja täyttää vain osa tuosta tilasta vaatteilla ja leluilla.

Komeron ovien lisäksi alkuperäisestä asusta jätettiin muistoksi pinkopahvit juuri tuolle komeroseinälle. Ne oli maalattu kivalla vaaleansinisen sävyllä eikä sille seinälle tarvinnut tehdä mitään. Ajatus on, että kunhan poika kasvaa, maalataan tuo seinä sitten jollain neutraalilla värillä. Edellisen postauksen kommenteissa kysyttiin, että onko numerotapettia tehosteseinänä vai enemmänkin. Numerotapettia on huoneessa kolmella seinällä.

17 kommenttia:

anrinko kirjoitti...

Meillä on yläkerrassa aivan samat värit. Ja samanlaiset komeronovet. Heh.
Tosin meidän yläkerran remppa oli vain pikaratkaisu. Lopullisesta ulkonäöstä tai väreistä en tiedä vielä. Sitten joskus.
Noi komerot on kyllä kivoja piilopaikkoja. Meillä on pitkät vinttikomerot, koko talon pituudelta kahdella puolella yläkerrassa.
Toinen käytetään huoneiden laajennukseen, ja toinen taitaa jäädä vintiksi.

Nonna kirjoitti...

Voin hyvin kuvitella, että tuollaiset komerot ovat lasten aarre! Ihania kolosia!

Kivat nuo seinät maaleineen ja tapetteineen!

Niina K kirjoitti...

Voihan hitsi, meilläkin oli talolla samanlaiset komerot, niiden ovet oli vaan matalammat. Ovien sisäpuolella oli pienet naulakot joissa luki keittiöpyyhkeet. :)

Kesäkukka kirjoitti...

Aivan ihana leikkipaikka, lapsille juuri kiva. Lelut sinne ja ovi kiinni, kun ei leikitä, niin pysyy huonekin siistinä. Tai sitten ei.
Ja tuo vaaleansininen on juuri passeli väri.

Miia kirjoitti...

Anrinko: Niinpäs onkin. Piti käydä tarkistamassa, kun en muistanut heti. Meilläkin jää sivu-ullakkoa vielä kylmilleen, en usko että otetaan kaikkea käyttöön missään vaiheessa. Mutta on hyvä olla sellaisia optioita. :)

Nonna: Molemmille riittää ovia, joita availla ja sulkea. Hauska katsoa, kun välillä ovet pistetään kokonaan kiinni ja saa jännätä, mistä luukusta seuraavaksi tullaan ulos. Lasten riemu, onko parempaa päivän piristäjää?

Niina K: Meillä nuo komeron ovet ovat varovasti arvioiden ehkä 180 cm korkeita. Komerossa ei aikuinen mahdu seisomaan aivan suorana viiston katon vuoksi. Mutta hyvin käyttökelpoista tilaa siitä huolimatta! :)

Kesäkukka: Joo, minäkin tykkään tuosta vaaleansinisestä. Se tulee näyttämään tosi kivalta, kun lisäilee huoneeseen muutaman sinisen jutun. Onneksi sellaisia löytyi varastosta.

aNNa kirjoitti...

Ompa tutunnäköinen nurkka :) Meillä on ihan samanlainen sillä erotuksella että joku entinen asukas on repiny puulattian pois ja laittanu upeat muovimatot tilalle =P Onko sulla pohjapiirrosta täällä missään näkyvillä teidän talosta??

Tuula kirjoitti...

Ihanat komeronovet. Varmaan kiva leikkipaikka - vähän kuin leikkimökki.

Meillä on suurin osa aiemmasta vinttitilasta otettu asuinkäyttöön. Pari pikkuvinttiä on säilytetty ja onneksi alkuperäisillä ovilla! Lisäksi kellarista löytyi pari ylimääräistä ovea, joiden käyttöä pohdiskelen... Haaveilen teettäväni niistä työpöydät mulle ja miehelle, mutta idea on ihan hakusessa...

Esmeralda kirjoitti...

Voi, miten mahtavat komerot! Ihanasti säilytystilaa ja leikkipaikkoja myös. :) Vanhojen talojen parhaita puolia!

Teija kirjoitti...

Teillä on tapahtunut vaikka mitä viime aikoina! Pojallekin on kehkeytymässä upea huone. Kiva tuo sininen pinkopahviseinä, komerosta puhumattakaan :)

marikan kirjoitti...

Moi, tulin tänne kurkkimaan, kun meilläkin jossain vaiheessa edessä yläkerran remppa, toinen huone on jo purettu pintamateriaaleista kylläkin ja samaa tavaraa sieltä löytyi, kuin teidänkin seiniltä. Mutta siis kysymys kuuluu, että millä matskuilla te päällystitte seinät uudelleen? Kipsilevyillä, puukuitulevyillä?

selma kirjoitti...

No eipä ihme, että lapset pitävät tuollaisista komeroista!

Päivi kirjoitti...

Voih, mä haluan kans tollasen walk in closetin. Vähän niinku Mariah Careylla. ;)
Tuonnehan mahtuu vaikkas mitä! Ihana!

-Päivi-

Miia kirjoitti...

aNNa: Muistaakseni laitoin joskus pohjapiirroksenkin tänne, mutta siinä oli joku ongelma, ettei sitä saanutkaan klikattua suuremmaksi. Katsotaan, jos tekisin sen uudestaan.

Tuula: Mua harmittaa niin paljon, että keskikerroksesta on vaihdettu väliovet. Nuo vanhat on ihan parhaita. Onneksi niitä on tallessa, jos vaikka laitettais jokunen takaisin. Tosin pitäis tehdä karmit ja kaikki.

Esmeralda: Huone onkin muuten niin pieni, että onneksi siellä on nuo komerot. Säilytyskalusteita kun ei juuri olisi mahtunut huoneen puolelle. :)

Teija: Kiva kun tulit piipahtamaan! :)

Marikan: Me laitetaan kipsilevyt seiniin. Se on meistä helpoin vaihtoehto, edullinenkin. Ja lisäksi tuo hyvän tiiviin pinnan, joka ei ainakaan ime vanhan talon ikääntynyttä tuoksua itseensä, mutta kuitenkin toimii rakenteellisestikin hyvin.

Selma: Vanhoissa taloissa on ihmeellisiä koloja. :)

Päivi: Joo, ootahan kun näät sen meidän makkarin yhteyteen tehdyn "kopin". Siinä kalpenee Mariah Careynkin walk-in-klosetit. ;) Ei tosiaan. Ei näistä vanhoista taloista saa ihan niin ylellisiä kuin uudesta, ainakaan jos ei halua muuttaa hirveästi talon pohjaratkaisuja ym. Mutta kompromisseja tekemällä voi saada ihan käytännölliset tilat.

Retromoderni kirjoitti...

Mukavan näköistä. Meidän pojalla oli aikaisemmin myös tuota ihanaa tapettia, meillä oli se munakoison värinen.

Riitta kirjoitti...

Aivan smanlaiset kaapit on meidänkin tulevassa makuuhuoneessa ja arvotaan nyt että jäävätkö kaapit vai ei! Niihin mahtuu kyllä tosi paljon tavaraa mutta toisaalta huone ei ole iso ja kaipaisi avaruutta kun joka seinä on rikkonainen. Meillä ne ovet ovat oranssit ja niihin on joku liimannut sellaisia flora kukka tarroja joita joskus on saatu margariinipaketeista...ehkä 70-luvulla,HIH!
Kivat väritys huoneessa :)

Miia kirjoitti...

Rumbo: Tykkään kyllä tuosta tapetista edelleen kovasti, vaikka olen kyllästyvää sorttia ja tapettivalinta on tehty jo ennen muuttoamme tähän taloon. :)

Riitta: Kuulostaa kohtalaisen pirteältä tuo teidän makuuhuoneen väritys. ;) Me mietittiin hetki kaappien purkamista, koska sängylle olisi tullut parempi paikka niiden paikalle, mutta en tiedä, olisiko joutunut jättämään pystypalkkeja paikoilleen, mikä olisi tietysti hankaloittanut niiden neliöiden käyttöä huomattavasti. Ja lattia olisi mennyt sitten uusiksi. Joten toimii näin meillä paremmin. Toivottavasti löydätte teille sopivan ratkaisun! Ja kyllähän maali peittää ja hiomalla lähtee Flora-tarratkin irti. :)

Sannu kirjoitti...

Huoneesta tulee tosi kiva.Ihana vanha tunnelma!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...