16. lokakuuta 2010

Arvonta: 101 tapaa käyttää ikkunanpokia?

Pitkään olen tätä suunnitellut ja vihdoin saan aikaiseksi. Arvonta! Arvontaan voit osallistua jättämällä kommentin tähän postaukseen. Toiveeni on, että kerätään samalla kommenttilootaan jo keksittyjä ideoita vanhojen ikkunanpokien käytöstä sisustuksessa sekä mahdollisimman monta uutta ideaa. Myös linkkejä kuviin voi laittaa, jos blogistasi löytyy sopivia kuvia.


Minun panokseni ikkunanpokakeräykseen tulee tässä: Meidän keittiön seinälle taitaa olla tulossa tämä turkoosinsininen poka valokuvakehykseksi. Kuvat tulevat olemaan valokuvia tästä talosta 50-luvulla tai ehkä laitankin vanhoja purkamisen yhteydessä löytyneitä tämän talon vanhoja tapettipaloja tuonne lasin taakse. Ja siis tuo lipasto ei ole jäämässä keittiöön, mutta koska olen kerännyt koko talon aivan liian täyteen tavaraa, jokaisesta huoneesta löytyy jotain ylimääräistä odottamassa lopullista sijoituspaikkaansa.

Arvonnan säännöt: Kaikki tähän postaukseen kommentin jättäneet (muistakaa jättää kommenttiin nimimerkki, että erotan teidät) osallistuvat yhdellä arvalla. Uteliaisuudesta päätin kokeilla tällä kertaa myös linkityksestä palkitsemista eli siitä tulee lisäarpa. Kerrothan kommentissasi, jos linkität. Voit käyttää tämän postauksen sienikuvaa linkitykseen. Arvontaan ehdit osallistumaan 1.11.2010 klo 11 asti.

Palkintona on ainakin sieniä, kuinkas muuten. Voittaja saa valita, minkälainen rykelmä sieniä pakettiin pakataan. Useita pieniä sieniä vai pari isoa sientä vai yksi jokaista kokoa. Ripustuslenkillä tai ilman. Lisäksi jotain muuta kivaa, josta ei vielä itsellänikään ole haisua, mutta informoin teitä matkan varrella. Ei kuitenkaan jouluista, sillä jouluarvontahan pitää järjestää ihan erikseen, vai mitä? Ja nyt jännäämään, saadaanko kerättyä 101 erilaista tapaa käyttää ikkunanpokia.

91 kommenttia:

Pieni Lintu kirjoitti...

Moi,

Ikkunanpokista haaveilen. Minä laittaisin seinälle, taakse jotain kivaa tai päälle kranssi tms. ihanaa.

Kasvihuoneita olen nähnyt näistä tehtävän, semmosia söpösiä! :)

- PieniLintu

PS. Sienet on tosi tosi hellusia!

Liiolii kirjoitti...

Meillä töissä (sairaalassa) kahdet vanhat ikkunanpokat on nostettu seinälle ja niihin laitetaan aina jotain vuodenaikaan liittyvää. Esim. keväällä potilaat leikkasi lehdistä keväisiä kuvia ja niitä laitettiin kehyksien keskelle, kesällä taas taiteltiin kehyksiin paperiperhosia.

Altocumulus kirjoitti...

Jossain olen nähnyt peilin kehystettynä pokilla, mutten saa päähäni missä.

Esmeralda kirjoitti...

Ikkunanpokiin on kiva ripustaa tunnelmavalot roikkumaan. :)

Kirsikka kirjoitti...

Meillä on vanhaan ikkunanpokaan tehty peili, mutta minusta ova kauniita ihan sellaisenaankin. Haluaisin myös vanhan pokan vielä valokuvia varten, tosin tähän kotiin sille ei enää taida olla tilaa.

Iiriskukka kirjoitti...

Hei!
Tuttavallani näin ihanan idean,jonka aion joskus toteuttaa.Vanhasta ikkunasta oli tehty soma seinähylly hajuvesille.Sopiihan sinne laittaa mitä vain keksii.Eli laudasta tehty yksinkertainen hylly ja vanha ikkuna ovena.

Marjis kirjoitti...

Jostain syystä mä vihaan ikkunanpokapeilejä. Mielestäni pokat on kauneimmat sellaisenaan. Meillä on eteisen pöydän päällä ikkunanpoka seinään nojaamassa. Sitä sitten vähän koristellaan kauden mukaisesti. Esim. näin http://4.bp.blogspot.com/_mSmE9hyMx6I/S7S5I8RamNI/AAAAAAAACCw/KFVcXgxP0GE/s640/IMG_6498.JPG tai näin http://4.bp.blogspot.com/_mSmE9hyMx6I/SxpTgpUhohI/AAAAAAAABY4/bS6CzvMxmsk/s1600/IMG_0124.JPG

Marjis kirjoitti...

Hei pitää vielä lisätä toinenkin kommentti, Wanhassa Raumassa oli vanhoista ikkunanpokista tehty jonkun pikkuputiikin eteen hauska ständi.

Rauhantuomari kirjoitti...

Minulla on vain lasittomia pokia. Osa on koristeena sellaisenaan, yhdessä on tällä hetkellä pieni "pyykkinaru" valokuvia ja kortteja varten.

t. Rauhantuomari

PikkuBertta kirjoitti...

Oma ikkunanpokani näkyy viimeisimmässä postauksessa.Tervemeno katsomaan.
Aivan ihanan värinen tuo sinun pokasi.
Voisihan pokaa käyttää myös muistitauluna.Naru ja pyykkipojat ajaa hyvin asian,että muistilaput saa esille.
Itse etsin tarpeeksi isoja ja kauniisti ruudutettuja pokia,jotka aion ripustaa kuistin aukkoihin roikkumaan.Vielä ne löytyy.
Osallistun arvontaan ja linkitän:)

heini kirjoitti...

Heh, mulla on ollut yksi ikkunapoka ulkona portailla jo vuoden... En oikeen tiedä itsekkään miten sitä käyttäisin. Ihan aluksi ajattelin, että laittaisin sen noin vaan lipaston päälle nojaamaan, ja sitten koristelisin vähään vuoden ajan mukaan... Sitte en uskaltanutkaan ottaa sitä sisälle, peläten sirpaleita.
Sitten mitein sitä peiliä, mutta jotenkin se tuntuisi vanhan pokan pilaamiselta... Joten vieläkään en tiedä miten käytän ikkuna pokaa, joten tänne aion palat lukemaan vinkkejä! :)
Nyt ajankohtaisena sanoisin ainakin juuri sellaisenaan seinälle tai lipaston päälle, ja joku kranssi koristeeksi, ja sitten ne tunnelmavalot ois ihanat myös. :)´
Myös sun suunitelma ja talon vanhojen kuvien laittaminen kuulostaa tosi ihanalta, ja pokien väri on ihana! <3

Kahdella arvalla oon mukana! :)
-Heini-

Outi Loimaranta kirjoitti...

Mulla on vanha ikkunanpoka tavallisen ikkunan sisä- ja ulkolasin välissä, näin sai ruutuikkunaa tavalliseen rivariin... Sitten on myös peiliversio, mutta nyt se taitaa olla "jäähyllä" varastossa kun kyllästyin.

Jossain näin sohvapöydän, joka oli tehty niin, että ikkunanpoka laseineen oli lasilevyn alla. Väliin jäi kapea, vähän katselulaatikonomainen tila. Aika jännä.

Heli kirjoitti...

Vanha pieni ruutuikkunanpoka lastenhuoneen keittiönuarkkauksessa pienenä ikkunana on jäänyt mieleen. Haluaisin joskus itsekin sen toteuttaa.

Sienet ovat huippusuloisia!

Seija kirjoitti...

Mukana arvonnassa. Pienistä pokista saa kauniin tilanjakajan kahden vastakkain olevan työpisteen väliin. Pöytien leveyden verran pokia(2-3)sarannoilla kiinni toisiinsa ja pöydälle haitarimaisesti. Osan voi peittää tyyliin sopivilla koristeilla, osa voi olla auki. Toimii myös ilmoitustauluna jne. Suuremmat voi irrallisena ripustaa katosta erikseen ja ankkuroida vaikka ketjulla pöytien väliin.

Nora kirjoitti...

Minä laittaisin jonkun tekstin lasiin ja vaikka pienet valot tai kranssin.

Misu kirjoitti...

Miten olisi taimenia varten kukka-akvaario.

Kasvihuoneet, jotka on tehty pokista, ovat tosiaan ihania. :)

Anonyymi kirjoitti...

meillä vanhat ikkunapokat toimivat tilanjakajana. Tässä kuvia:
http://whenyourheartstartstowonder.blogspot.com/2010/09/tadaaa.html

Astalan emäntä kirjoitti...

Meillä ikkunanpoka on olohuoneen seinällä sellaisenaan koristeena. Keskimmäisessä pikkuraossa on meriheinä-sydän ja nyt pimeiden tultua koko pokaa kiertää valonauha.
Osallistun arvontaan ilolla, ja kahdella arvalla, jos tuo minun linkitykseni onnistuu. Ainakaan vielä ei näy omalla sivulla.. Ihanaa lauantai-illan jatkoa sinulle!

Anonyymi kirjoitti...

Sinne taaksehan voisi laittaa rautalankaa ja väännellä sitä vähä niin että sinne saisi kortteja/muita kuvia siihen rautalankaan kiinni..

Aika kehno selitys. Mutta miellelläni osallistuisin arvontaan, ovat nuo sienet sen verran lutusia!

:)

Laura kirjoitti...

Mielestäni sellaisenaan, seinällä, lipaston päällä tai sohvapöydän päällä (ei onnistuisi lapsi/lemmikkiperheessä). Ja mahdollisimman "rähjäisinä" alkuperäisasussaan!
Tai sitten tosiaan kasvihuoneena... (Nim. Yksi hyväkuntoinen sisällä ja Kymmenittäin lahoja pihalla...:-/ )

Linkitän!

Nonna kirjoitti...

Ajattelin omastani ilmoitustaulua! Sinitarralla ikkunaan lippuset lappuset kiinni vaan. Oma vielä suunnitelman tasolla, joten ei vielä kuvia...

SariW kirjoitti...

Minä olen suunnitellut kaunista ikkunanpokaa keittiön ikkunattomalle seinälle, valeikkunaksi. Etsintä jatkuu.. : )

Anonyymi kirjoitti...

Mullakin muutama vanha ikkunanpoka...yhestä oon aatellu kaappia. (ikkuna oveksi) Kasvihuone ois kans ihana vanhoista ikkunoista. -Eveliina-

Tuulella kirjoitti...

Kaunein näkemäni ikkunanpokan käyttötapa on ollut sellainen pimeän ajan valotaulu, eli lasit pois ja tilalle pigotetaan kangas (tässä se oli valkoinen tähtikuvioinen). Kankaan taakse viritellään tavallinen valosarja, jonka lamput sujautetaan pienistä rei'istä kankaan etupuolelle. Valaisee kauniisti tauluna seinällä.

Anne kirjoitti...

Jei, arvonta ja söpöset sienet! Olen laittanut ikkunanpokani taakse ylijäämätapettia.

Maippi kirjoitti...

Meillä on ikkunanpokaan pingotettu pojan vanha, pieni suosikki t-paita. Toimii tauluna seinällä. Hankinnoissa olisi kolmeruutuinen poka, johon oli tarkoitus laittaa hääkuva, pojan 1v kuva ja koiran vauvakuva :)

Katja kirjoitti...

Ikkunanpokista saa esim. vitriinin ovet. Kaksi kunnostettua ikkunaa odottaa meillä sellaista käyttöä.

Kasvihuone/vilpola on myös hyvä käyttötapa. Mies haaveilee talon kylkeen suuresta kuistista jonka kaikki seinät olisivat vanhoja isoja ikkunoita.

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Kiva aihe arvonnassa, koska meiltäkin näitä ikkunanpokia muutama löytyy.
Tällä hetkellä kaksiruutuinen ikkunanpoka ilman lasia on makkarissa kuvakehyksenä. Laitoin taakse vaaleaa tapettia ja lapsista ihania mustavalkokuvia.

Kolmiruutuisessa pokassa on ollut pingotettuna kangas, mutta se ei nyt muutettuamme löydä paikkaansa. Kankaan vaihdoin aina vuodenajan mukaan. Tämä poka oli sitten ihan vain seinällä tauluna.

T. Niina, kahden pikkuisen äippä

Uuden Kuun Emilia kirjoitti...

Mulla roikkuu vanha poka ihan vain seinällä. Siinä ei ole edes laseja. joskus olen pitänyt sitä myös ihan ikkunalla, jotta tulisi vanhaa fiilistä. Ajattelin heittää sen päälle nyt jotkut kivat valot ja saa olla ihan sellaisenaan taideteos.
Haaveilen vahoista ikkunoista tehdystä kasvihuoneesta. Sitten joskus, siihen unelma talon pihaan.
Olen myös nähnyt jossain ihanan keittiön saarekkeen tehtynä vanhoista ikkunoista.

Elisa kirjoitti...

Minä käyttäisin vanhoja ikkunanpokia niin, että ripustaisin seinälle, ja laittaisin jokaiseen ruutuun pienet kuusenkynttilät nipsuineen.Vielä vois lisätä jokaisen nipsun alle pari pientä sievää havunoksaa jos haluais fiilistellä vähän joulua jo.. Parhaimmalta asetelma näyttäis isohkossa kuusiruutuisessa ikkunassa :) . t.Elisa Espoosta

Hanna kirjoitti...

Meillä on kehystetty lasten 1 v. kuvat 4-ruutuiseen ikkunanpokaan, 2 kuvaa molemmista. Meillä on myös pari peiliä ikkunan pokaan tehtynä.

Hanna, ihania sieniä jo aiemmin tilannut :)

Johanna - Omamaamansikka blogi kirjoitti...

Ikkunanpokasta ilman laseja askartelisin sängylle päädyn. Tai laittaisin pokan seinälle ja palkkaisin maalarin maalaamaan siihen maiseman. Sitten vielä verhot molemmille puolille ja huoneessa olisi yksi "ikkuna" lisää.

Teija kirjoitti...

Meillä on pienehkö ikkunan poka tuulikaapissa. Kanaverkkoa taustana, jossa roikkuu vanhassa henkarissa miehen vanha vauva-aikainen lakanapaita. Olikohan tullut jo sama idea, en jaksanut lukea :)

Tuula kirjoitti...

Jossain sisustuslehdessä oli pienehkö ikkunanpoka tuunattu tarjottimeksi. Puuhun oli vaan kiinnitety (keittiö?)vetimet, joista tarjotinta sai kannettua.

Ja jossain oli kerrostalon tylsiin perusikkunoihin laitettu ikkunalasien väliin vanhat pokat koristeeksi.

Osallistun ja olen jo linkittänyt :)

outi kirjoitti...

Jokohan toistan jo mainittua? olen metsästänyt pitkään hyvin pientä ikkunanpokaa. Tekisin siitä seinälle lasiovisen kaapin. Mutta olen löytänyt vain isoja; parhaita minusta sellaisenaan. Mitä kuluneempi, sen parempi. Jos minulla olisi pihaa, niistähän rakentaisi kasvihuoneen tai lavan. Niistä, jotka ulos raaskii viedä. Ja sitten joskus mietin, että jos pitäisi rakentaa sisälle uutta seinää, esim. keittiön ja olohuoneen väliin, tulisi aika kiva sellainen lautaseinä, johon upottaisi ikkunoita. Tanskalaisissa sisustuskuvissa sellaisia näkee paljon ja kyllä mulla ainakin tekisi mieli.

Kate kirjoitti...

Minulla on suunnitelmissa tehdä vanhasta ikkunasta sisäikkuna meidän yläkerran vessaan, se kun on ikkunaton tila niin sinne saisi lisää valoa kun tulisi ikkuna yläaulaan. Mutta tässähän olisi ikkuna ikkunana... lie sitten olisiko se uusi käyttötapa :)?

Mukaan arvontaan myös, tietty.

Suvi kirjoitti...

Itse en ole liian koristelun ystävä, joten laittaisin pokat seinälle tai lipaston päälle sellaisenaan. Jouluna sitten kieputtaisin siihen jouluvalot.

Jos olisi oma piha ja tarpeeksi pokia saisi niistä kyllä upean ja tunnelmallisen kasvihuoneen.

Kaunista syksyn jatkoa.

TIINA kirjoitti...

ihana arvonta. jään mielenkiinnolla seuraamaan vastauksia.
tämä onkin jo sanottu, saako arvontaan osallistua vaikka idea ei ole uusi, saatika omani? :D
meillä yksi poka tuo lisävaloa olkkariin ikkunan viereen sijoitettuna ja peilitettynä. kuvaa täällä: http://ollapimeitataalla.blogspot.com/search/label/Sisustelut
toinen taasen on vessassa, peilitettynä sekin.

ihan super sulosia nuo sienet!

-Tiina

pioni kirjoitti...

Mulla yksi vanha ikkunanpoka nojailee seinää vasten. Mutta suunnitelmissa on, että joku tekisi siitä kaapin. Tai siis siitä tulisi pitkulaiselle seinäkaapille oli:)

Pihla kirjoitti...

En ehtinyt lukea kaikkia ehdotuksia läpi, koska innostuin niin mahdollisuudesta voittaa noita sun sieniä. Mutta ikkunanpokat käy myös pöytälevyksi. Päälle vain sopivan kokoinen lasi ikäänkuin kanneksi.

Ruiskaunokki kirjoitti...

Ihanan muunneltavia juttuja saa noilla ikkunanpokilla aikaan!

Pokan yläosaan verhotanko (esim. verhojousi kiinni silmukkaruuveilla) ja siihen kauniit verhot molemmin puolin kiinni ruseteilla. Huoneen värityksen- ja tyylinmukaiset tai vuodenaikojen mukaan vaihtuvat koristelut ikkunan taakse tai eteen (kranssit, kukka-asetelmat, tms.)

Yksi vaihtoehto on laittaa ikkuna sopivaan aukkoon hyllykköön, ja tehdä "ikkunan" taakse vaihtuva näyttely (lapsiperheessä vaikkapa joulutonttujen maailma, peikkometsä, keijukaisia, pääsiäispupujen koti, dinometsä, jne.)

Anonyymi kirjoitti...

Minä olen pingottanut lasittoman ikkunan pokan taakse kirpparilta ostamaani pitsiverhokangasta ja sähkönitojalla kiinni.Se on tällä hetkellä lipaston päällä,jonka yläosaan (kanteen) taas olen pingottanut pilkullisen vahakankaan. Ja lipasto on ikkunan edessä ja poka nojaa ikkunaan ja sen edessä on iso vaaleanpunainen pelargoni :) Tekee ihanan mummolafiiliksen.

T: Pepita

aNNa kirjoitti...

Mä oon tekeny vanhoihin ikkunapokiin dc-fixistä tekstejä tekstejä.. Mun blogissa jossain kuvia jos haluat käydä kattomas ;) Osallistun ihanaan arvontaan ;)

-T kirjoitti...

Seinällä taulujen kehyksinä. Haaveilen myös kasvihuoneesta (voisi olla vaikka monikulmainen) jonka ikkunat olisivat vanhoja ikkunoita :) sekä myös vanhoista ikkunan pokista olemme tehneet vitriinikaappeja, tässä yksi: http://vihreantalonvaki.blogspot.com/2010_04_01_archive.html

Jutta kirjoitti...

Hei, hyvä ajotus arvonnallasi. Me nimittäin haettiin viikonloppuna pari vanhaa ikkunanpokaa anoppilasta. Ajattelimme laittaa niistä portaikkoon muka-ikkunan. En tiedä vielä, kiinnitetäänkö niihin jossain vaiheessa myös printtejä, postikortteja tms.

Saga kirjoitti...

Meilläkin kolmiruutuinen ikkunanpoka odottaa seinälle pääsyä. Lasin taakse ajattelin laitaa lastemme tekemiä piirustuksia, maalauksia tai muuta kivaa kuluvaan vuodenaikaan liittyvää. Ja lisäksi nyt kun illat pinenevät, niin voisi jonkun valosarjankin siihen ripustaa...

Marielisa kirjoitti...

Kivoja ehdotuksia on jo tullutkin paljon, mukana myös itselle tuttuja juttuja, joita pari meiltäkin löytyy sekä lasilla että ilman (lasillinen poka nojaa hyllyllä seinää vasten ja lasittomaan olen pingottanut narun ikäänkuin ilmoitustauluksi).

Ystävälläni on myös kiva toteutus lasittomaan pokaan: kaksinkertainen kanaverkko, jonka välissä sammalta ja pienet tuikkuvalot - näyttää terassilla kivalta näin pimeään aikaan!

Suloisia sieniäsi tavoittelen kahden arpalipukkeen voimin, linkitin myös :)

Jonna kirjoitti...

Minä voisin ripustaa ikkunanpokat ikkunaan roikkumaan!

Siili kirjoitti...

Peili

Unknown kirjoitti...

Hei, liityin lukijaksesi ja linkitin blogisi minun blogiini. Ihania arvontasieniä!:)

En lukenut huolella allaolevia viestejä, joten pahoittelen, jos toistan jotain ylläolevaa. Meillä on navetta täynnä ikkunoita. Niitä on suunniteltu seuraavaan a) taimilaatikon päälle kaksi ikkunaan pystyyn nojaamaan toisiaan vasten v-kirjaimen muodossa b) kasvihuoneen seinän osaksi c) tauluksi pelkilleen d) tauluksi siten, että laseihin on laitettu tarratekstiä e) kaapin oviksi. Ja kuten joku edellätotesi: ikkunoihin liitetty peili on minunkin mielestä vähän mauton yhdistelmä...

Anonyymi kirjoitti...

Meillä on ollut ikkunanpokia taulujen tapaan seinällä, kolme pokaa kauniisti ryhmiteltynä. Myöhemmin samat pokat olivat tilanjakajahyllyn päällä, jakoivat tilaa katosta roikkuen. Pokat kiikkuivat metalliketjuilla katosta. Toimi ihan hyvin, mutta sopii parhaiten paikkaan, jossa lasit eivät joudu kovan heiluttelun uhkaamiksi.

nepetnea

H / Lumimäellä kirjoitti...

Paljonhan tänne on jo tullut noita ikkunapokien käyttötapoja.

Kerron nyt kuitenkin vain miten itse sellaista käyttäisin: laittaisin sen seinälle, johon keräisin roikkumaan kortteja, helmiä tms. ihania muistoja/aarteita.

Mari kirjoitti...

:D Täällä näyttää ideat ikkunanpokiin ollakin jo pitkälti lueteltu. Itselläni on peiliksi muunnettuna, mutta mielestäni ovat kauneimpia ihan sellaisenaan- vallankin sellaiset "ristikko-ruudut". Sellaisesta haaveilen ;)

Somat sienet, niille löytyisi meillä jo paikkakin.

Osallistun siis arvontaan ja linkitänkin, jos vain onnistun!

- Virpi - kirjoitti...

Paljon oli uutta ja tuttua käyttötarkoitustaa. Itse mieluiten käyttäisin seinällä koristeena ilman mitään ylimääräistä, nyt pimeällä voisin laittaa valot.

Mukavaa päästä mukaan arvontaan, ihanaa syksyä!

Riitta kirjoitti...

Kiva idea! Meillä on tulossa yläkerran remontin yhteydessä vanha ikkunanpoka ikkunaksi kahden tilan väliin, rappustilan ja "yövierasnurkkauksen" seinän väliin. Näin saadaan hyödynnettyä vähän luonnonvaloa enemmän ja luulen että antaa kivaa ilmettä tilaan :)
Mukana arvonnassa!
Ensivierailu blogiisi oli mukava :)

Liina kirjoitti...

Olen tuunannut yhdestä ikkunanpokasta työhuoneeseeni säilytys pisteen; kiinnitin pokaan kaksi rautalankakoria, joissa säilytän nauhoja.

ps. arvonnassa mukana.

-T kirjoitti...

Heissan vielä!

Tulin vain ilmoittamaan että voit laittaa minulle lisäarvan :) Onnistuin kopioimaan kuvan ja linkitin sen omaan blogiini :)

Sädehelmi kirjoitti...

Ystävälläni roikkuu valkoinen poka seinällä oystyssä ja siinä on kirkkaat jouluvalot. Kaunista!

Sädehelmi kirjoitti...

Linkitin arvontasi ja vingun lisäarpaa =)

Villasukka kirjoitti...

Itse olen tehnyt ikkunanpokista ylläri ylläri monta vuotta sitten peilin.
2 pokaa olen tehnyt tauluiksi. Teettänyt paspikset sisälle ja laittanut kuvia/grafiikkaa niihin.
Uusimmasta pokasta jossa on monta ruutua laitoin kirpparilta löytyneitä pallerokerhon lehtiä ja vielä tyhjiin ruutuihin ajattelin teettää tulevaisuudessa kun lapsi saapuu, mustavalkoisia kuvia viereen. Uuden ja vanhan kohtaaminen. Käy kurkkaamassa tätä blogistani, niin käsität mitä yritän kovasti kirjoittaa tähän ;)Kasvihuonetta niistä myös haaveilen.
Ja tulevaisuudessa haluaisin tehdä kaapin niistä, ikkunanpokat olisivat näin ollen ovena siinä.
Yksissä pokissa minulla on kauniit jouluvalot, olen irroittanut pokista lasin siis pois ja kiertänyr ympärille valot.
Tähän kun näitä nyt kirjoitti niin huomaan, että meillähän on jo vaikka kuinka ja paljon tehty pokista.
Hip hei arvontaan mukaan :)

iituliina kirjoitti...

Meillä on yhdet vanhat pokat kerätty täyteen viinipullonkorkkeja ja toimii näin muistitauluna, joihin nastoilla saa kiinni vaikka mitä, toimii!

Annikki kirjoitti...

Kaunis vanha pitsi viritettynä ikkunanpokiin... Taakse mahdollisesti jotkut pienet sisävalot tunnelmaa antamaan.

http://marjonsivuilut.blogspot.fi/ kirjoitti...

Miten olisi pieni tilanjakaja
tai kirjahylly tilanjakana ja ikkuna siellä välissä kirjahyllyssä:D Antaisi sellaisen mielenkiintoisen säväyksen. En osaisi toteuttaa ja en ole missään sellaista nähnyt, mutta ajatuksena voisi olla mielenkiintoinen.

Vekarus kirjoitti...

En jaksa kaikkia kahlata lävitse, mutta kirjaan nyt ylös mihin meidän on tarkoitus käyttää vanhan mökin ikkunoita: leikkimökin ikkunoiksi, kaapin oviksi ja kiinteän kaapin oviksi. Ja yhdet on kauan sitten ostettu taulun kehyksiksi. Kasvihuonekin olisi ihana, mutta se jää saamatta.

Mari L kirjoitti...

Mulla on vessassa vanha ikkunapoka vaakassa ja siihen on laitettu peili. Harmi kun blogissa ei ollut siitä kuvaa. Siinä maali lohkeilee enkä ole edes tyyliin hämähäkin verkkoja siitä putsannut pois :)
Niistä vanhojen ikkunoiden sulkijakoukuista ( vai miksi niitä kutsutaan ?) keksin näppärän kaulakorusäilytyssysteemin, kun ne ruuvattiin vessan seinään kiinni hieman limittäin. Korut saa roikkumaan siihen ympyräreikään, millä ikkuna lukittiin (pikkasen vaikea selittää..)

Toinen odottaa kiinnityssysteemiä pelkkänä kehyksenä. Se ripustetaan seinälle pystysuoraan ja "sisälle" laitan kolme valkoista samanlaista valokuvakehystä.

Lisäksi olisi vielä kaksi kolmi-ruutuista puunväristä, mutta näille en vielä ole keksinyt minne laittaisin, ehkä tulisi jo liikaa kehyksiä yhteen taloon :)
Puutarhaan voisi laittaa yhden roikkumaan ja jotain kiiltävää peilin tapaista pleksiä niihin ruutuihin.

Hipsu kirjoitti...

Hei, peilin tekisin ikkunanpokista tai sitten sellaisen vitriinikaapin.

Aivan ihania sieniä, olen suuri kärpässienifani ♥.

Ihania päiviä!

Lukijasi Hipsu

Hanna kirjoitti...

Ikkunapoka ilman laseja voisi toimia sellaisena katosta roikkuvana telineenä ja puusosiin voisi upottaa koukkuja ja niihin jotain roikkumaan esim. keittiössä olevia tarvikkeita, jos sen keittiöön haluaa asentaa. Sitten on tämä perinteinen valokuvakehys-käyttötarkoitus. Ikkunapokat lasilla voisi toimia myös pöydän kantena. Itselläni iso ikkunapoka on lattialla ja lepää seinää vasten. Siihen olen asentanut myös kranssin koristeeksi. Eteisen seinällä on yksi poka ilman laseja ja ja siinä roikkuu milloin mitäkin.

Mimura kirjoitti...

Itse haaveilen sohvapöydästä, jonka kantena olisi kaunis, vanha ikkuna. Itselläni on kuitenkin lasiton versio ja olen ajatellut laittaa sen seinälle, kerätä joulukortteja siihen ja ehkä valotkin pääsiisvät mukaan jos ei mene jo liian sekavaksi :)

Aarre kirjoitti...

Sain syntymäpäivälahjaksi ystävältäni oikein rupuset ikkunapokat. Ne ovat täydelliset. Ensin ajattelin, että laitan ikkunaruutujen tilalle peilit, mutta päädyin lopulta tapettipaloihin.

Päivi kirjoitti...

Siis mitä? Enkö mä oo muka vielä osallistunut tähän?? Ou nou! No, nyt siis. Mitäs ikkunanpokasta... Sehän käy seinälle ihan niineen. Kiva peilinä tai valokuvakehyksenä. Kaipa siitä voisi pöydän kannenkin teettää... Meillä on aikomus puhkasta yläkerran yhteen väliseinään reikä ja laittaa sinne yksi vanha poka, käytävä on muuten niin pimeä.. jos vaikka näin välillistä kautta sais hiukan valoa. :)

Mukana arvonnassa, ihan täysillä! :D

-Päivi-

Mari - Somasti kirjoitti...

Mukana ollaan! :)

Muutamat ikkunanpokat odottavat varastossa peileiksi pääsyä..

...Linkitin arvonnan blogiini..

Anonyymi kirjoitti...

Tungen mukaan! Ihania sieniä!

Anonyymi kirjoitti...

Haa juu,ja minun pokani ovat seuraavissa käytöissä: Hääkuvan kehyksenä, valoilla koristettuna,ja yksi on kuin "taulu",vastaava kuin tuo sinun,johon olen kirjoittanut sillä tavalla muoteilla,aika isolla fontilla rakkasuslaulusta pätkän.
Ps.Muistanetko,minä olin ennen Pitsireunuksen emäntä ;)

Anonyymi kirjoitti...

Mulla ei ole mitään uutta ideaa pokien suhteen. Seinällähän niitä enimmäkseen näkyy ja laseissa jotain erilaista koristetta tai kuvaa. Itse saattaisin pitää pokaa vaikka keittiön välitilassa, paikassa johon ei tule roiskeita. Tai vaikka pöydällä "pöytäliinana". Ja lasin alle kivoja juttuja.

Sinisiipi

Kaisa kirjoitti...

Unelmoin vanhoista ikkunanpokista tehdystä kasvihuoneesta.Ja jos olisi tilaa ja aikaa niin väsäisin vitriinikaapin ikkunoita ovina käyttäen.Usko omiin kykyihin on kova :)

Liina kirjoitti...

Mukana arvonnassa!
Mitään uutta ideaa en millään keksi...

Tämä on kiva blogi ja sienet on tosi ihania :)

Anonyymi kirjoitti...

Tuli mieleen että minulla on jossain sellanen kaareva ikkunanpoka mutta missä??? Osallistun arvontaan :)
-satu t

joska kirjoitti...

Meillä on ikkunanpoka seinällä ihan yksinään. Aina jaksan ihmetellä, miten suuri tarve ihmisillä on ehdotella sinne milloin mitäkin koristetta. Minä pidän siitä ihan sellaisenaan. Ylhäällä on ripustuslista mihin poka on ripustettu siimalla.

Geisha kirjoitti...

Ihana ikkunapoka ja ihania sieniä myös, jään odottamaan kotiutuisko jokunen meillekkin : )
-Sari

Kati kirjoitti...

Ihania sieniä ja ihana ikkunapoka!

Leena kirjoitti...

Nuo sienet on niin ihania että
osallistun ilman ikknapokavinkkiä :)

Mantelikakku kirjoitti...

kiva, poka-ideoita!:) osallistun mielelläni arvontaan

Vianna kirjoitti...

Vitriininoveksi, kehykseksi, sohvapöydänkanneksi, pieneksi kasvihuoneeksi minä laittaisin ikkunanpokat. Aivan ihananväriset pokat muuten!

bellagio kirjoitti...

Kiva osallistua taas arvontaan vaikkei koskaan voita mitään..

Bellagio

Kummitustalon Stella kirjoitti...

Heippa. Osallistun, mutta en taida ehtiä linkittää :(
Itse tein ikkunattomista pokista tämmöistä: http://kummitustalossa.blogspot.com/2010/01/muistitaulu-vanhaan-kehykseen.html

Sini kirjoitti...

Ollaan avomieheni kanssa rempattu taloa, joka on rakennettu siinä 1800-luvun lopussa.
Edelliset asukkaat olivat remontoineet tämän, ja joka puolella oli lastulevyä,muovimattoa,lasikuitutapettia yms hirveetä.
No nämä hirveykset revittiin pois, ja mikä ihana yllätys olikaan, kun lastulevyjen alta löytyi vanhat ihanat puulattiat, ja katosta löytyi ihanat paneelit.

Ikävä kyllä ruokailuhuoneen ihana paneelikatto oli jo niin kärsinyt, että sitä emme saaneet pelastettua.
Löydettiin pihavarastostamme vanha ikkunanpoka, ja saimme idean; kiinnitämme paneelikattoon tämän ikkunallisen pokan, ja vasta tämän jälkeen ikkunan ympärille uusi katto. Tästä meille hieno "kattoikkuna", ja jää myös muisto siitä minkälainen katto siellä ennen oli!:) (ymmärsiköhän tätä kukaan? En saa siitä edes kuvaa tähän hätään,höh)

Tarkoitus olisi myös tehdä vanhoista pokista tauluja vanhoista lehdistä, joita remontin edetessä löysimme.

Unknown kirjoitti...

Hei,
osallistun sieni-arvontaasi!

Lueskelin noita muiden jättämiä ehdotuksia ja toteutuksiakin ikkunan raamien käytöstä. Minusta varsinkin pienet ikkunat ovat kauniita sellaisenaan eli koristeena. Sopivan kokoisten ikkunapokien osuessa kohdalle (2kpl) tekisin kaapin, jonka vitriinioviksi ikkunat pääsisivät.

Srinity kirjoitti...

En ehdi enää arvontaan osallistumaan, mutta ideani taidan silti kertoa.
Eli pokat voi käyttää myös ulkona esim. ulkovaraston seinällä. Laitaa pitsiverhot ja ikkunalaudan, ikkunalaudalle kukkia ruukuissa. Ja kesällä siihen voisi laittaa eteen tuolit ja pöydän ja on kuin olisi huone ulkona. :)

Anonyymi kirjoitti...

Ehdottomasti näin: kolme ikkunapokaa pystyasennossa muodostavat "lyhdyn" ja sisälle somisteeksi milloin mitäkin. Pohjalle voisi laittaa levyn johon pokat saa kiinnitettyä.

-HerranPieksut-

maiju kirjoitti...

peiliä olen ajatellut vanhoihin ikkunoihin, omista lapsista kuvia jotenkin ikkunoihin. joulun alla laitoin tähdet ruutujen taakse!
Maiju J.

Mia kirjoitti...

Googletin ideoita vanhojen ikkunapokien uusiokäyttöön. Ja mihin kummaan löysinkään?!!

Miten ei ole koskaan tullut puhetta blogistasi? ;)

Terveisin Kaima ilman yhtä iitä Lehtikuusikosta <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...