6. lokakuuta 2010

Aineksia joulun odotukseen

Mentiin eilen tytön kanssa Anttilaan ostamaan paria valokuvakehystä. Joo. Tiedättehän, miten siinä sitten kävi. Lopputulos oli jotain ihan muuta. Mutta eihän löytölaareja, tarjoustuotteita ja muuten vaan kivoja edullisia juttuja voi ohittaa, eihän? Päädyttiin sitten lopulta vielä kirpparillekin, mutta onneksi sieltä löytyneet jutut maksoivat yhteensä tosi vähän. Kotona sitten ostoksia katsellessa huomasin, että joulua taisin jo vähän ajatella ostoksia tehdessäni.

Olen lukenut monesta blogista valmiit suunnitelmat tämän joulun väreistä ja todennut, että itselläni ei ole mitään käsitystä siitä, miten joulua tänä vuonna laittaisi ja mikä voisi olla meidän näköinen joulu ylipäätään pidemmälläkin tähtäimellä. Ei ole vielä aikaisempina vuosinakaan oikein kirkastunut tämä asia. Nyt ehkä olen askelen lähempänä sellaista joulun kokonaisuutta, joka voisi toimia useampanakin vuotena peräkkäin ja jota olisi helppo täydentää pienillä ripauksilla värejä, jotka kulloinkin sattuvat miellyttämään. Onko teillä jo joulu mielessä ja vaihtuuko teidän "joulutyyli" vuosittain?


20 kommenttia:

Johanna - Omamaamansikka blogi kirjoitti...

Tiedän. Siinä käy juuri niin, kun menee jotain ostamaan. Yleensä en löydä etsimääni, mutta kylläkin kaikkea muuta.

Minulle joulukoristeet ja -tuotteet ovat sellaisia aarteita, että käytän niitä vuodesta toiseen. Nykyisin en enää juuri mitään edes hanki. Tosin eilen löytyi jotain kivaa.

morso kirjoitti...

Joo. Noinhan siinä käy helposti. ;)

Joulu ei vielä ole mielessä, mutta kohta pitää ruveta miettimään. Joulun värit tms ei mullakaan vaihdu vuosittain, kun suunnilleen samoilla koristeilla mennään vuodesta toiseen. Jos jotain uutta kertyy, niin perinteinen akselisto punainen-vihreä-valkoinen jyrää. Mieliteon mukaan kultaa tai hopeaa lisukkeeksi.

Nonna kirjoitti...

Kauniita löytöjä!

Meillä ei ihan vielä joulua mietitä. Katsotaan sitten lähempänä, mikä on fiilis. Luulen tosin, että viime vuonna hankitut sinkkijutut pitävät pintansa tänäkin vuonna. Samoin kärpässieniä löytyy varmaankin jostain. Olen miettinyt jouluisen viirinauhan ompelua, mutta saa nähdä, onko se puna-valko-linjassa vai tulisiko siihen esim. lilaa uutena värinä...

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Hauskaa, kun itsellänikin on ollut joulu mielessä ja pohdin, että milloin tohtisin nostaa asiaa esille blogissani :) Olen nimittäin lueskellut jouluaiheisia kirjoja ja vanhoja joululehtiä.

Meillä ei ole tiettyjä joulun värejä, vaan tutut ja rakkaat pikkuhiljaa sinne tänne ripoteltavat koristeet tekevät joulun. Marraskuussa laitamme valokranssin keittiön ikkunaan ja sitten adventtiaikana valkoisia paperitähtiä (niitä, joiden sisällä on valo) muihin huoneisiin.

Kukilla ehkä teen joulun väriä ja joskus pöytäliinoilla. Viime vuonna taisi olla vaaleanpunaisia hyasintteja, valkoinen amaryllis ja beige liina.

Nyt haaveilen ompelevani punasävyisen lippuviirinauhan, mutta saa nähdä, miten käy ;)

Hanna kirjoitti...

Ihania ostoksia!! Kaunista!

Mari kirjoitti...

Tuttu juttu;)

Me ollaan tuleva joulu siskon nurkissa remontista johtuen, joten tänne kotiin laitetaan ihan vaan vähän joulua;)

Marie Elisabeth kirjoitti...

Täällä hymyillen lueskelen ja totean että niin tutulta kuullostaa :)

Täälläkään ei joulua hirmuisesti olla suunniteltu. Pienin elein jouluun ja aika pitkälti syötävät, musiikki ja yhdessä olo tekee joulun.

Tuulella kirjoitti...

Kauniita ostoksia :)

Joitakin koristeita käytän ihan joka joulu, mm. lasipalloja. Muoti kuitenkin muuttuu joulukoristeissakin, ja siksi on kiva ostaa välillä joku uusikin koriste. Viime vuonna uutta oli Mailegin lippunauha, joka tuntui sopivan vanhoihin kangaspossuihin.

Ihanaa, kohta se joulu tulee.

Teija kirjoitti...

Mitä kaikkia ihanuuksia oottekin löytäneet.. Ihana tuo sinisen ja valkean liitto!

Hmm, joulu. Mielessä kyllä, mutta mitään kovin ihmeellistä suunnitelmaa ei vielä ole :) Aika perinteisesti valkoista, sinkkiä, ripaus punaista..

Marielisa kirjoitti...

Hassua, eilen just mietin hieman tulevaa joulua - ehkä siksikin, että varmistui meidän jouluvieraiden tulo.

Vielä en ole sen koommin joulua ajatellut, kirjat ja lehdetkin on vielä kaapissa odottamassa...väreistä kyllä sain eilen ahaa-elämyksen, joten ne kait on sit päätetty! ;)
Ja joulukortti-ideathan kypsyy pikkuhiljaa...

bean emäntä - bea's kirjoitti...

Ei ole joulu vielä pahemmin käynyt mielessä, muutakuin yhden tilatun joulukirjan verran...;)

Värit ja tyyli vaihtelee pikkuhiljaa, ei mitään suuria heittoja äärilaidasta toiseen. Pitkälti vanhoilla koristeilla mennään, joskin joka vuosi tulee jotain uutta hankittua. Valkeaa, hopeaa ja ripaus kodikasta punaista keittiöön. Niillä mennään tänäkin vuonna.

Anne kirjoitti...

Ihania jutskia! Juuri silloin tekee löytöjä, kun ei etsi mitään.

Meillä ei hirmusti ole yleensä varsinaisia joulukoristeita, lähinnä kynttilöitä, jouluvaloja ja -kukkia. Kuusi on ainoa, jota tekee mieli koristella, sitäkin maltilla, ja joka joulu uusin ideoin.. jotka ovat vielä muhimassa, mutta eivät mitenkään aktiivisesti vielä :-) Ehtiihän tuota!

Marge kirjoitti...

Joulu on mielessä ajoittain, esim. ajellessa pimeinä aamuina töihin kauniin, rauhallisen musiikin säestyksellä:)Joulusistuslehtiä voisin kyllä kuvitella jo vilkaisevani, mutta vielä vain pikaisesti:)Joulukoristelusta sen verran, että luultavasti aika vähäisin keinoin sen teen: kynttilät, tuoksut, kukat (ehkä jotain peintä asetelmaa) ja musikki sekä ulkovalot, siinähän se:)

Katja kirjoitti...

Ei mulla ole hajuakaan vielä joulusta :D kuusi on kuitenkin aina samanvärinen.

Miia kirjoitti...

Onneksi jotkut asiat on ja pysyy, kuten kuusi. Hyvä Katja! :D Joo, tosiaan vähän takavasemmalta tuli täälläkin ajatus joulusta. Jotenkin nuo kotona alkoivat näyttää jouluisilta, vaikka eihän niissä esineissä (paitsi ehkä tuossa pienessä lasikulhossa) ole itsessään joulua, mutta jos niitä ajattelee jouluisesta näkökulmasta, niin yhtäkkiä ne ovatkin jouluisia.

tuksu kirjoitti...

Just noinhan siinä käy! Mutta ei ihan totta voi ohi kävellä, jos jotain tarpeellista tärkeää siellä kohtaa...
Joulua alitin heti tammikuun alennusmyyntien aikaan sommitella. Meidän ikiwanhan talon joulutupa tulee olemaan perinteinen, punavoittoinen, ikkunassa ihanat pellavaiset tonttuverhot! Ne tosin koottu kirppareilta vuosien varrella, meillä kun on tuvassa neljä ikkunaa :) ja halusin sinne wanhanaikaiset "oikeat" jouluverhot.
Tyylikkäät, kauniit valkoiset ja liilat, ne kuuluvat uusiin taloihin ja tyylikkäisiin koteihin, ei ole meidän kodin juttu :)
Jokaiselle pitää olla mahdollisuus omanlaiseen, eikö :)
Oikein mukavaa joulun valmistelua (hui!) sinne
tuksu

Kaisa kirjoitti...

Kauniita viileitä vaaleita.Ei vielä mitään hajua kodin jouluasusta mutta tänään keräilin käryjä,oksia ja muuta askartelumateriaalia ulkoilun lomassa,ajatuksena laitella ikkunoiden väleihin tonttuineen..Joulukalenterin täytön aloittaminen kävi mielessä myös ensimmäistä kertaa.Pikkuhiljaa alettava keräämään pikku yllätyksiä..

Kirsikka kirjoitti...

Joulua en ole juuri ehtinyt miettimään, muuta kuin että jotain punaistakin haluaisin tänä vuonna. Viime aattona ei oltu kotona, mutta tänä vuonna en haluaisi lähteä kyläilemään. Joulukoristeitakin on kertynyt hyvin maltillisesti, koska ollaan vietetty ainoastaan yksi aatto kotona! Kaikkea jouluista ihanaa olisi kiva ommellakin, mutta pahoin pelkään että kauheasti en ehdi. Mutta jos nyt edes pari tyynynpäällistä jos ei muuta ;) Ja pari lyhtyä on ainakin hankintalistalla...

Unknown kirjoitti...

Olikos nuo kankaasta tehdyt ostokset Anttilasta vai kirpparilta, näyttäävät hyviltä.
Olen varmasti poikkeava kun en pahemmin perusta koko joulusta. Minusta se on hieman turhaa hösötystä suurimmaksi osaksi ja aiheuttaa ihmisille vain stressiä. Jos ei olla töissä joulunpyhinä laitetaan kyllä hyvää ruokaa, poltetaan takkaa, relataan. Yhden joulukukkia ja kynttilöitä ostan muita turhakkeita ei ole eikä tule.

TIINA kirjoitti...

ihana blogi sinulla. ei varmaan haittaa jos liitän linkin omani listalle? :)
muksaa sunnuntaita, tää jatkaa täällä selailua eteenpäin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...