21. syyskuuta 2010

Tytön uudet kengät

Taas vaateasiaa... saa antaa reilusti palautetta, jos lukisitte mieluummin jostain ihan muusta. Kenkiä on tytölle ostettu ensi talveksi kolmet. Yleensä olen ostanut vain kahdet. Yhdet ulkoilua varten ja yhdet siistimpien vaatteiden kanssa pidettävät. Nyt on löytynyt niin ihania kenkiä tytöille, että olisin voinut ostaa enemmänkin kuin kolmet, jos siinä olisi ollut mitään järkeä. Menin joka tapauksessa ihan sekaisin, kun yhtäkkiä tytölle löytyikin kenkiä helposti. Normaalisti on saatu kiertää kaikki kaupungin kenkäkaupat ja tuloksena on ollut oikeastaan aina vain yhdet kengät, jotka ylipäätään ovat olleet sopivat tytön jalkaan. Ei ole ollut valinnan varaa.

Tänä vuonna ulkoiluun sopivat tex-kengät (siis niitä jotain kosteuden ja kaiken mahdollisen varalta suojattuja kenkiä) löytyivät DinSkosta. Tosin mietin jälkikäteen, että olisin voinut ostaa ihan perusKuomat paljon edullisemmalla hinnalla. Ne ainakin viime vuonna olivat tytön jalkaan tosi hyvät. DinSkosta löytyi myös mustat saappaat, joita ei voitu vastustaa. En jaksa näitä kuvata, ehkä joskus myöhemmin leikitään tytön kanssa kuvauksia ja näppään niistä kuvan jonkun kivan asukokonaisuuden kanssa.

Viimeisin löytö ovat nämä suloiset harmaat kengät, jotka ovat hyvät farkkujen ja hameidenkin kanssa ja sopivat hyvin valkoisen takin kanssa. Merkki on minulle tuntematon Geox, onko teillä näistä kokemusta? Näitä oli otettu kokeiluerä pieneen paikalliseen kenkäkauppaan. Aivan ihania ja upeita malleja. Jälleen kerran, olisin voinut ottaa ne kaikki. Pitääkin lähteä googlettamaan kyseistä merkkiä. (Ja juuri kun pääsin sanomasta, että vaatteita ei ole tarvinnut ostaa, niin enkös minä sortunut ostamaan vielä toppaliivinkin tytölle. Oli niin sopivan värinen ja kun meillä ei ole nyt täksi syksyksi kivaa siistimpää syystakkia, niin tämä ajaa sitten sen asian. Sokoksella oli näitä ja varmaan Prismassakin, kun merkki on Ciraf.)

7 kommenttia:

Niina K kirjoitti...

Tosi kauniit kengät!! :)

Nonna kirjoitti...

Kauniita ostoksia! Kuomat on muuten parhaat pakkaskengät! =)

Marja kirjoitti...

Kauniita löytöjä. Meillä tytöillä tuo sama liivi - tosi kaunis väriltään!

heini kirjoitti...

Voi että, kun on kauniit kengät! Tommoset kelpais mulle itsellenikin!
Kuomilla me ollaan pienten kanssa pärjätty, oikeen märille keleille sit vuorelliset kumpparit. :)
Mutta ihanaa on nuo söpistely kengät! :)

-Heini-

Teija kirjoitti...

No onpa ihanat kengät! Kivaa neulepintaa varressa. Josta tulikin mieleen, etten oo miettinyt oman pojan kenkäasioita ollenkaan, toppavaatteita vaan! Toivottavasti jotkut viimevuotisetkin vielä menis, mutta taitaa olla turha toivo..

-TIINA- kirjoitti...

Aivan ihanat kengät!!! Täytyykin käydä heti kurkkimassa....

Mari kirjoitti...

Ihania! Kiitos vinkistä, minäkin lähden vielä surffailemaan tuota merkkiä!

Minulle tarttui Ideaparkista mukaan vain sadevaatteita, saapikkaat pitäisi kyllä neitoselle ehdottomasti löytää!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...