18. syyskuuta 2010

Viikonloppu

Ihanaa, viikonloppu. Tälle viikonlopulle ohjelmassa on syyshäihin sopivan mekon löytäminen, kukka-/lahjatervehdyksen vieminen sairaalaan hyvälle ystävälle, joka sai pienen (1700 g) pojan, mummoni 80-vuotisjuhlat, sipulikukkien istutus, keittiöremontissa irrotetun lämpöpatterin kiinnitys paikalleen. Ja vaikka mitä. Kaksi ensimmäistä kohtaa on sentään jo hoidettu. Hengästyttävää. Mutta jos ei tee viikonloppuna, ei tee ikinä. Onneksi ensi viikolla maanantai ja tiistai ovat vielä vapaapäiviä. Pitäisi löytää vielä sopivat mustat kengät mekolle kaveriksi. Kaapista löytyy yhdet jalkaan sopivat mustat korkokengät. Käytin niitä myös vanhojentansseissa vuonna 1995. Ehkä on perusteltua ostaa nyt uudet...Tehtävien asioiden listalle pitäisi lisätä myös kehystettävät kuvat ja kortit, joita riittää. Sisaruskuvakin (Studio Alias, kuvaaja Tiina Mickelsson) on ollut jo kohta puoli vuotta kehystämättä.

Viikonloppuihin tulee tietysti satsattua työhönpaluun takia myös enemmän odotuksia siitä, että tehdään yhdessä lasten kanssa jotain kivaa. Muruset ovat niin söpöjä yhdessä. Soittavat nykyään nelikätisesti pianoa. Mistään lapsineroista ei taida olla kysymys, mutta hauskaa heillä on. Ovat ilo silmille hakatessaan koskettimia kilpaa. Korvat ovat kyllä koetuksella.

7 kommenttia:

tuksu kirjoitti...

Olipa ihana, liikuttava postaus. Tuli kyyneleet silmiini, kun ajattelin noita kahta pianoa soittamassa, sielunsa kyllyydestä!
Korvatulpat on keksitty :) Antaa lasten soittaa:)
Ihanaa viikonloppua sinne!
tuksu

Mia kirjoitti...

Uuh, onpa sulla ohjelmaa parille päivälle!! Mutta tottahan se on, arkena vain ei ole riittävästi tunteja hoitamaan kaikkia juttuja ja sitten viikonloput ovat täynnä ohjelmaa. Itse yritän myös pyhittää viikonlopusta edes hetken perheen yhteiseen tekemiseen!!

Hurmioitunut kirjoitti...

Jopas sinulla on ohjelmaa luvassa :o Mutta varmasti mukavia hetkiä.

Valokuvaaja on onnistunut ottamaan todella herttaisen kuvan lapsista :)

-T kirjoitti...

Syyshäihin minullakin olisi kenkien ostoa tiedossa... Kaunis mekko kuvassasi! Ja ihanaahan se on kun lapset soitteleevat yhdessä :)Meilläkin usein kun mennään kylään jossa on piano, niin lapset tykkäävät soitella.. Ymmärrän sen tunteen kun "korvissa soi" ;)

Oikein mukavaa ja nautinnollista viikonloppua!!

Teija kirjoitti...

Ooh mikä mekko ja ooh kaikki muukin!

Mä viime muutossa hävitin vanhojentanssikenkäni (vm -97), olivat sellaista tummansinistä samettia. Hitsi, ois vaan pitäny säästää, muotiin ne kuitenkin tulee vielä monta kertaa :)

Rentouttavaa viikonloppua tiiviistä ohjelmasta huolimatta!

Päivi kirjoitti...

Ihana kuva pikkuisista! <3

Ja muutenkin kauniit kuvat ja ihana tunnelma. Tuo mekko on tosi kaunis. :)

-Päivi-

Mari kirjoitti...

Mäkin haluan meille pianon, siksipä esikoinen aloitti tunnit nyt syksyllä;) Ihania kuvia!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...