22. marraskuuta 2008

Tapetit makuuhuoneeseen


Kaappi on nyt siis meidän makuuhuoneessa. Portaikkoa piti purkaa, jotta kaappi saatiin raahattua ylös, mutta loppujen lopuksi siihen ei mennyt kuin pari tuntia. Nyt sitten vaan "rakentamaan" muuta makuuhuonetta kaapin ympärille. Nyt kaipaankin apua. Tai ehkä olen jo itse päättänyt, mutta kaipaan vielä näkemyksiänne. Eli olemme valitsemassa makuuhuoneeseemme tapettia, jota tulee kaikille seinille. Huoneessa on viisto katto toisella puolella ja lattia on tummaa merbaun väristä laminaattia vielä toistaiseksi. Joten tarvitaan tapetti, joka tekisi huoneestamme pesämäisen, kutsuvan ja kuitenkin säilyttäisi valoisuuden. Tyyliltään sen pitäisi olla sellainen, että siihen sopivat nämä valkoiset vanhahtavat kalusteet. Asumme kuitenkin vain muutaman vuoden ikäisessä talossa, joten asunnon uudet pinnat ja tyyli täytyy huomioida tapetin valinnassa. Nämä kaksi vaihtoehtoa ovat tähän mennessä jääneet mieleen ja päässeet kotisovitukseen.








Tässä ensimmäisessä viehättää lämmin sävy ja kuvion tietynlainen epäsäännöllisyys, josta tulee mukavan rento olo.




Tästä toisesta en saa parempaa kuvaa tähän, kun blogger kääntää jostain syystä sen väärin päin. Tässä viehättää taas toisaalta raikkaampi sävy, kun tausta on valkoinen ja kuviot sellaiset ruskeanharmaat. Kuvio on säännöllisempi, mikä ehkä vähän häiritsee minua. Tuo "kuosi" vaan on tosi kaunis ja herkullinen etenkin läheltä katsottuna ja kaupassa luulin sen olevan ensimmäistä parempi vaihtoehto. Kotona ajatukset kallistuivat ehkä kuitenkin tuon ensimmäisen puolelle.

We are choosing the wallpaper for our bedroom. These two have lots of potential. Can you help me make a decision? Our home is in a relatively new building, so the wallpaper has to fit that style but also look good with our furniture. And I want our love for "old" to show.

16 kommenttia:

pioni kirjoitti...

Ensimmäinen vaihtoehto saa multa pisteet.

Jonna kirjoitti...

Ja multa kanssa.

Tykkään kyllä tuosta toisestakin.

Anonyymi kirjoitti...

Minua mielyttää enemmän tuo kakkosvaihtoehto. Kaappi on IHANA!

maijja kirjoitti...

Kadehdittavan kaunis kaappi! Minä lämpenen enemmän jälkimmäiselle, sitä ottaisin mukisematta omillekin seinille. Molemmat on kyllä tosi kauniit.

Mari kirjoitti...

Tuo kaappisi on niin ihana... Minulla on vielä oma löytämättä. Molemmat tapetit ovat kauniita. EN ehkä osaa valita kumpi on parempi vaihtoehto. Kumpikin passaa:) Mukavaa sunnuntaita!

Ps. Linkitän sinut tuonne minun listaani, ilmoita jos ei passaa:)

Mari kirjoitti...

Kaunis kaappi ja tapetit näyttäisivät kumpikin sopivan huoneeseen hyvin. Itse varmaan valkkaisin jäkimmäisen vaihtoehdon.

Mari kirjoitti...

Psst. Minun blogissani on sinulle pieni haaste:)

Heli kirjoitti...

Tapettien valinta on osoittautunut melko vaativaksi puuhaksi ainakin itselle, olen viettänyt melkein koko syksyn tapettikaupassa;)
Olisikohan toiselle helpompi valita?
Ehdotukseni on tuo jälkimmäinen, vaikka kyllä molemmat ovat kauniita.

Hanna kirjoitti...

Minä ottaisin tuon jälkimmäisen vaikka molemmat ovat varmasti hyviä.

Anonyymi kirjoitti...

Moi! Mä ottaisin ehdottomasti ton ensimmäisen. Kaunis ja vähäeleisempi. Ja kaappi, mikä löytö!

Niina kirjoitti...

Upea kaappi! Ihana, ihana, ihana! Ensimmäinen tapetti on ehkä mielestäni kauniinpi, mutta ei tuo toinenkaan vaihtoehto ole hassumpi.

Miia kirjoitti...

Oi kiitos kovasti kommenteistanne! Kivasti olette ottaneet kantaa tapettidilemmaan. Ja kyllä siinä niin taisi käydä, että ellei tule yllättäjää jostain ihan takavasemmalta, niin tuo ensimmäinen me valittiin. Tuon toisen kohdalla näytti nimittäin siltä, että vaikka se onkin kaunis, niin se jättää makuuhuoneeseen hieman kylmän tunnelman ja kun haluttiin siitä sellainen pesä. Kuvassa näyttää tuo jälkimmäinen kieltämättä aika hyvältä, mutta livenä tumman lattian kanssa se oli aika "kova". Kiitos joka tapauksessa kaikille mielipiteistänne, on mukavaa kun voi saada vähän apua tätäkin kautta!

Ja Mari, kiitos haasteesta, palaan siihen piakkoin sillä kohteitahan meiltä löytyy! :)

Rebecca / Sanctuary kirjoitti...

Kaunista! Molemmat on tosi kauniita, mutta ykkönen taitaa olla suosikkini. Kaappi on upea, varmati senkin arvoinen, että rappuset menevät uusiksi :)

Jutta kirjoitti...

Minäkin kallistuisin enemmän ensimmäisen suuntaan. Ihana kaappi, tuonne saa varmaan mahtumaan kaikkea tarpeellista (itsellä sellainen vielä hakusessa).

Anonyymi kirjoitti...

Eka!! :-) <3 terv. ihan uusi lukijasi ja P.S. ovatko olohuoneen nojatuolinne Ikean Ektorp-mallistoa?

Anonyymi kirjoitti...

Hei,

eksyin blogillesi kun laitoin googleen hakusanaksi vain "tapetti", ollaan miettimässä makuuhuoneen tapetteja kans. :) Ihastuttavia nuo molemmat tapetit! Voisitko kertoa mitä mallia nuo ovat ja mistähän niitä saa? Sopisi meillekin todella hyvin nuo molemmat... Valinnanvaikeus vaan saattaisi olla siinä meilläkin edessä. ;)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...