14. heinäkuuta 2008

Lomalla


Huomaan, että blogin päivittäminen on nyt kesän ajaksi jäänyt muiden asioiden jalkoihin. Kameraankaan en ole jaksanut tarttua entiseen tapaan. Mutta Lontoossa on piipahdettu ja kesälomaa vietetty muutenkin rentouttavissa merkeissä. Aika sateinen kesä, sekin vähän lannistaa tuota ympärille katselua "sillä silmällä" ja etenkin pihan tapahtumien taltioiminen on jäänyt vähemmälle sateen vuoksi.

Yritän palata tuohon piha-asiaan piakkoin kuvien kera, sillä ajatustani valkoisesta puutarhasta yritetään sabotoida puutarhamyymälöiden toimesta. Myyvät jatkuvasti taimia, joiden kukinnot ovatkin sitten lopulta ihan muuta kuin mitä on ilmoitettu ja varmistettu. Joten puutarhasta löytyy nyt violetteja karpaattienkelloja ja vaaleanpunaista myskimalvaa. Jopa tulppaanirivistöistä löytyi pari punaista yksilöä valkoisten joukossa. Valkoisia kukkia on muutenkin tosi vaikeaa löytää, joten tällainen vähän kiristää.

I have clearly been taking a summer break from this blog and the camera. We visited London for a few days and have been taking things easy. The weather has not been very nice. That is one reason for not having been so into my camera these days. I'll be back. Enjoy the summer!

6 kommenttia:

maijja kirjoitti...

Olen huomannut saman kukka-asian! Minun huolella valitut valkoiset lobeliat puskevat sinistä kukkaa. Argh.

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin olisin halunnut valkoista kesäkukkaa mutta eipä niitä ole kauheasti. Joten nyt meillä on sitten vaaleanpunaista, joka on ihan kaunis sekin. Valittelin eräälle myyjälle kerran Maijjan mainitsemista lobelioista. Käski nyppiä siniset pois. Niitä ilmestyy kuulemma väkisin ??!!
Sitten ovat nämä liian vähän aikaa kukkivat valkoiset ihanuudet. Esimerkiksi juhannusruusu. Se on kauneimpia mitä tiedän. Ja tänä vuonna se ei edes kukkinut kun olimme leikanneet sitä viime syksynä.
Olen jonkun aikaa seurannut blogiasi..... mitenkäs ne talohaaveet? Minullakin haaveissa vanha talo tämän uuden sijaan. Jonain päivänä.....

tupu

anni kirjoitti...

HEI!

Kävin ihailemassa todella tunnelmallista blogiasi! Hieno!! Olen uusi tässä blogi-maailmassa, joten "tutustumis" kierroksella olen. Käythän katsomassa minunkin uutta nurkkaa ja jätät kommentin..ja vinkkejäkin otan vastaan!

Aurinkoa lomaan!!!
-anni

http://annislittlecorner.blogspot.com/

david santos kirjoitti...

Excellent!!!!!!!
Congratulations!!!!!!!!

Anonyymi kirjoitti...

Tiesitkö, että kukkien väriin vaikuttaa maanlaatu? Eli valkoisista kukista voi tulla erivärisiä riippuen mullan ravinnerikkaudesta... Näin minulle on viisaammat kertoneet ;)

PiaMaria kirjoitti...

Minullaki valkoisena ostetut kukat juhlivat vaaleanliiloina!!

Ihania kuvia sinulla sivuillasi....tänne tulen taas uudelleen!!

PiaMaria

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...