12. huhtikuuta 2008

Tehtaan varjossa

Tänään astuin sisään taloon, joka tuntui sillä samalla hetkellä lähes tulkoon unelmieni kodilta. Menimme katsomaan taloa vain uteliaisuudesta, sillä sen sijainti ja kunto tuntuivat esittelyn perusteella tekevän siitä vaihtoehdon, jota emme vakavasti edes pohtineet. Talo on rakennettu -54 ja se sijaitsee hyvin lähellä kotikaupunkimme keskustaa. Rauhallinen alue, vanhat pihapiirit ja omenapuut. Etelärinne. Valtavasti valoisia neliöitä. Talossa on alkuperäiset pinkopahvit ja tapetit, ponttilattiat ja väliovet. Tunnelma oli siis aivan ihana, etenkin kun kaikki oleskelutilojen pinnat olivat kuitenkin säilyneet hyväkuntoisina. Olohuoneen ikkunoista näkyy järvi. Ja voimalaitos. Voi itkun itku. Talo olisi muuten oikein varteenotettava vaihtoehto, mutta se voimalaitos... En oikein osaa kuvitella meitä naapureina, vaikka siellä toki ihmiset ovat asuneet ja asuvat edelleen naapuritaloissakin.

Harmitus. Tuokoon tähän päivään lohtua vaikkapa tämä uusi kevättakki, joka odottaa ilmojen lämpenemistä kaapissa. Tänään kävin pihallakin tarkistamassa kevään etenemistä ja sieltä ensimmäiset perennat alkavat jo työntää vihreitä alkujaan ja kohta toivottavasti saadaan nauttia lumikellojen kukinnasta.

7 kommenttia:

Making it lovely kirjoitti...

I think you have such a lovely blog, so I came back!
Yes, I am gonna show on MOnday what I got for present, but I think you know whtat it it, right?!
Have a great Sunday!

Mimmimamma kirjoitti...

No voi harmien harmi tosiaan!:( Talo kuulostaa kyllä muuten ihanalta,mutta kukapa nyt voimalaitoksen naapuriin oikeasti haluaisi.

Kiva,että kevättakki piristää ja ne puutarhasta esiin pilkahtavat vihreydet!:)

kati kirjoitti...

Voi harmitus sentään, kuulosti kyllä niin hyvältä kunnes... Tiedän tunteen, sillä me ollaan oltu tosi tarkkoja minne asetutaan asumaan.

Ja kesähän tulee, ihan varmasti...

Heli kirjoitti...

Kuulostipa lupaavalta ja siltä, ettei taloa oltu remontoitu pilalle. Mutta se voimalaitos...

Kauniin kevättakin olet löytänyt! Mistä???

Tuula kirjoitti...

No voi harmi sitä voimalaitosta! Sen oikean asunnon metsästäminen on kyllä vaativaa puuhaa. Itseä hirvittää, kun olisi melkein pakko löytää sellainen vuoden loppuun mennessä...

Mutta hienon kevättakin olet kyllä löytänyt :)

Miia kirjoitti...

Kiitos myötätunnosta. Kyllä on ollut rankkaa hyväksyä, että sitä taloa ei yksinkertaisesti kannata ostaa, vaikka se kuinka täydellinen sisätiloiltaan onkin. Edelleenkin huomaan ajattelevani vähän väliä, että jos sittenkin... mutta ei.

Takki löytyi Sokoksen valikoimista (MasCara). En voinut vastustaa, etenkin kun oli tarve vaalealle kevättakille.

omenakaneli kirjoitti...

Haluaisin ojentaa sinulle Blogging with a purpose -palkinnon! Tsekkaa säännöt blogistani. :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...