29. joulukuuta 2011

Kohti uutta

Hei hei joulu, tervetuloa uusi vuosi. Täällä ei olla ihan vielä arjessa kiinni, mutta ajatukset on kyllä jo tiukasti tulevassa. Mutta ensin vähän joulusta.

Pukki kävi ja toi minulle kameraan ulkoisen suunnattavan salaman. Kylläpä kuvaaminen helpottui, lapsistakin saa vihdoin otettua kuvia sisällä talvellakin. Lapset saivat myös hurjan kivoja lahjoja, pieniä ja vähän isompia. Joulu oli ihana, rauhallinen ja ihan liian lyhyt.

Tulevasta sitten sen verran, että me taidetaan juhlia uutta vuotta tällä kertaa raivoisan remontoinnin merkeissä. Ruokailutila on seuraavaksi vuorossa ja siellä pitäisi tehdä ensin täydellinen purkutyö. Ja edelleen pidetään peukkuja, että parketin ja ties minkä alta löytyisi kunnollinen lautalattia. Jos ei, tehdään uusi tilalle ja siitä sitten kohti seiniä ja kattoa. Tavoitteena on saada talven aikana keskikerros sille mallille, että lattiat on uusittu ja seinät levytetty. Maalaukset ja tapetoinnit saavat jäädä kesäänkin, mutta mikäli lautalattioita joudutaan uusimaan, ne olisi hyvä tehdä pakkasten aikaan (kun ilma on kuivempaa), jotta lattia ei lähtisi rakoilemaan ainakaan kovin pahasti. Ollaan valmistautumassa siis todelliseen poikkeustilaan kevään ajaksi. Jännittävää! :)


10 kommenttia:

Nanna kirjoitti...

Voi vitsit mitä Mikki-kasseja! Mun pienempi ipana rakastaa mikkiä ja meillä on yhtä sun toista mikkiä tuota samaa tapettia vasten : )

Onnea lautalattioiden esiin kaivamisessa. Uah, tuli paha de-ja-vu -tunne.

Hyvää uutta vuotta!!

Teija kirjoitti...

Mukavaa uutta vuotta ja jaksuja projekteihin! Kivat mikki-asetelmat :)

Iida Emilia kirjoitti...

Kivaa loppuvuotta, ja onnellista uutta-vuotta rempan keskelle :)

Kirsikka kirjoitti...

Aaks, voimia remppaan! Pidetään peukkoja, että alta paljastuu lautalattia! Itse olen ihan kypsä kun yläkerta ei tahdo valmistua. En jaksaisi elää enää ''poikkeustilassa''.

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Remontinn merkeissähän se uusi vuosi mukavasti alkaa...☺
Meilläkin on tässä uudessa kodissa lautalattiat...vanhat ja vähän kuluneet..narisevat, mutta ihanat.

Petriina kirjoitti...

Remppatsemppiä !

Itse en pärjäisi ilman ulkoista salamaa. Hyvän lahjan sait !

Miia kirjoitti...

nanna: Mun vanhemmat on tuoneet matkoiltaan lapsille tuliaisia Disney Storesta, ja eihän noita voi heittää menemään. Mikki sopii tuohon tapettiin mainiosti. :) Joo, mullakin on hieman pessimistinen asenne lautalattioiden löytymisen suhteen. Tai kyllä ne siellä on, mutta varmasti järkkyhuonossa kunnossa. Hyvää uutta vuotta sinnekin!

Teija: Kivaa vuodenvaihdetta teillekin! Varsinaiset asetelmat... ;) Nämäkin "asetelmat" ovat syntyneet itsestään, kun tavara on pakko kasata johonkin. Noiden alta löytyy ties mitä.

Iida Emilia: Kiitos vaan, samoin sinne oikein mukavaa uutta vuotta. Katsotaanhan nyt miten kiva viikonlopusta tuleekaan...

Kirsikka: Kiitos, aikamoinen puristus on tosiaan edessä, mutta jos tästä keväästä selvittäisiin, sitten oltaisiin jo todellakin voiton puolella! Tsemppiä sinnekin... :)

Irmastiina: Narisevat lautalattiat, niitä ilman en enää tahtoisi elää. Onneksi meidän keittiöön tehty uusi lautalattia rakoilee ja narisee ja menee aivan täydestä "vanhana" lautalattiana. ;)

Petriina: Pitkään olen sitä salamaa toivonut, mutta en ole vaan jaksanut asiaa hoitaa. Hyvä niin, pukki hoiti homman lopulta ja pääsen nauttimaan kuvaamisesta uudella tavalla!

SarP kirjoitti...

Mahtavat mittanauhahenkselit! Hyvää vuoden vaihtumist ja remonttivoimaa!

Mari kirjoitti...

Ihanat kassit;) Ja tosta tapetistakin tykkään. Mukavaa vuoden vaihtumista♥

Anonyymi kirjoitti...

Heippa,

Mistähän nuo ihanaiset mittanauhahenkselit on löytyneet? Aivan huiput, tahtoo sellaiset myös! :)

Hyvää Uutta Vuotta kivaan blogiin!

-Maami

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...