10. syyskuuta 2011

Etsii etsii...

Pitkästä aikaa. Nyt on jo parempi olo, flunssa taitaa olla jäämässä taakse. Makuuhuoneessa on ajatukset edelleen. Pirtinpöytä löysi paikkansa makuuhuoneesta. Siinä on minun hyvä tehdä omia juttujani, jos haluaa omaa rauhaa. Lisäksi pöytä tulee palvelemaan tv-tasona tai vähintäänkin sen yläpuolelle seinälle kiinnitetään tv. Olen ollut itse vähän kahden vaiheilla sen suhteen, haluanko makuuhuoneeseen television. Hyvin pitkään on pärjätty ilman ja makuuhuone on rauhoitettu ääniltä ja välkkyviltä valoilta. Mutta joskus olisi kiva pötkötellen katsoa telkkarista hyvä ohjelma ja nukahtaa saman tien ilman, että tarvitsee "herätä" siitä ihanasta pienestä horroksesta ja siirtyä yläkertaan. Niin, ja nyt sitten pitäisi löytää telkkari, jota katselisi mielellään. Haluaisin tietenkin valkoisen, mutta niitä on aika vähän tarjolla.


16 kommenttia:

Kirsikka kirjoitti...

Teillä on kaunis makuuhuone ja juuri tuollaisen tai vanhan taittopöydän haluaisin työpöydäkseni. Meidän makkarin tapettia en ole velä ehtinyt miettiä yhtään, mutta joku tummempikin olisi kyllä ihanan tunnelmallinen. Minä en haluaisi telkkua makkariin, mutta mies kyllä. Tällä hetkellä pärjätään yhdellä ja minusta näin olisi hyvä. Mutta luulenpa, että muu perhe saattaa olla eri mieltä...Musta telkku sopisi kyllä teidän makkariin hyvin, erottuisi vähemmän mustasta tapetista :)

miia kirjoitti...

Minä taas sain juuri (pitkän väsytystaktiikan ansiosta) puhuttua mieheni ympäri ja televisio hävisi makuuhuoneesta. Tykkään <3

Johanna kirjoitti...

Meillä ikuinen keskustelun aihe; tv makkariin vai ei... Itse en halua, mies haluaa, joskus on ollutkin ja nyt taas ei. Minusta tosin iso televisio pilaa olohuoneenkin sisustuksen! :D
Tänään löysin Gigantista tosi kauniin valkoisen television, vaan oli sillä hintaakin, huh!

Sannu kirjoitti...

Teidän makkari on kyllä niin upea nyt!!Näytin miehellenikin kuvaa ja tykkäs tosi paljon kuvasta.
Meillä on olkkarissa edelleen vanha putki telkka.Ei olla raaskittu heivaa sitä pois kun kerta toimii.Mut ollaan kyllä kateltu Prismasta jo valkoista taulu telkkarii vähän etukäteen.

Niina K kirjoitti...

MEillä oli kanssa ennen telkku makkarissa ja se alkoi alkuhuuman jälkeen käymään enempi hermoille. Tuntui, että jo pelkkä kiinni oleva toosa makkarissa häiritsi rauhoittumista. Enää en telkkua makkariin huolisi, mutta läppäriltä tulee toisinaan joku ohjelma makkarissa katsottua. :)

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

En kyllä väsy ihailemasta tuota tapettia...on se niin kaunista...☺

sammal airi kirjoitti...

Täytyy kyllä myöntää, että tuo on hyvä filosofia asiasta, se on erittäin ärsyttävä siirtymävaihe. Oikeassa olet tuosta televisiosta muutenkin. Meillä on makkarissa tv, pieni on ruutu sen, mutta muuten on iso möhkö, niin harvoin se on päällä, että meinaan heivata sen mäkeen, joku pieni taulu tv seinällä voisi sopia makkariin.

Miia kirjoitti...

Ihana on tuo teidän makuuhuone! Meillä on nyt tasan kuukauden päivät muuttorumban aloitukseen, aina kun katson kuviasi toivoisin meidän jo asuvan talossamme :)

Meidän makuuhuoneesta on jo pitkään ollut tv poissa, mutta juuri tuo pointti että raahautuu alhaalta yläkertaan puoli nukuksissa saattaa tulevaisuudessa houkuttaa siihen että tv voi löytyä uuden kodin makuuhuoneesta. Toisaalta olen suunnitellut alakertaan olohuoneen oleskelua varten ja erikseen huoneen tv.n katselua varten. Tähän tv-huoneeseen olisi tarkoitus löytää sohvasänky, joten mikäänhän ei sitten estä nukkumaan jäämistä kesken elokuvan/ohjelman niille sijoilleen kun siltä tuntuu :)

Riitta kirjoitti...

Ihanan iso makkari teillä ja muutenkin NIIIN kaunista ♥
Meillä tehdään makkariremonttia kuin iisakin kirkkoa, mutta jos saan päättää niin telkkari ei sinne tule

Miia kirjoitti...

Tämä on taatusti aihe, josta riittää mielipiteitä. Edellisen kerran pääsin eroon televisiosta makuuhuoneessa, kun tyttö syntyi ja nukkui meidän makuuhuoneessa. Muistan jokusen keskustelun aiheesta haluaisin-nukkua-voisiko-sen-television-jo-sammuttaa. Katsotaanhan miten tällä kertaa käy.

Ja se television väri. Olen katsellut television tulevaa paikkaa jo pitkään sillä silmällä ja todennut, että moderni televisio tuossa ympäristössä tulee näyttämään joka tapauksessa omituiselta. Ehkä tässä kohtaa toimisi filosofia "korosta sitä, mitä et voi piilottaa". Valkoinen yhdistyisi kalusteisiin ja rajaisi television kehyksen lailla irti taustasta.

allidaalia kirjoitti...

Makkari näyttää todella kauniilta.
Tv keskustelua ollaan meilläkin käyty ahkerasti. Ei olla vielä töllöä yläkertaan hommattu...ehkä joskus sitten :)

Karaklai kirjoitti...

Meni pari päivää kun selasin blogisi alusta loppuun. Ja mikä ihana blogi tämä onkaan! Ja miten hyvin blogi on kehittynyt.

JOssain postauksessa kysyit miksi koska ja miten. No Parolan aseman kautta tietysti. Ja koska tykkään itse ihan kamalasti sisustustyylistänne, mitä en itse voi toteuttaa koska meillä on kaikki enemmän tai vähemmän modernia sekä mies joka ei muiden vanhaa halua.... muuten mukava mies kylläkin <3

Kiitos ihanasta blogistasi!

Taikku kirjoitti...

Kaunis tuo teidän makkari, tapetti on jotenkin hurmaava. Toimii tosi hyvin muun sisustuksen kanssa!

gone to the beach kirjoitti...

Kaunis huone. En itse laittaisi tv:tä huoneeseen. Se ei ole makuuhuoneen rauhallisen tehtävän mukaista. Kannattaa miettiä. Kirjoja ja lehtiä minulla tv:n sijaan.

Kaisa Reetta kirjoitti...

Makuuhuoneessanne on hienoja vastakohtia, jotka eivät kuitenkaan riitele keskenään.. Tuo vaatii taitoa. Upea tunnelma :)

aNNa kirjoitti...

Pirtinpöytä makkarissa!! Miten en oo ikinä itte ajatellu! Taidampa kellarin sijasta kantaa meidän oman yläkertaan talveksi odottamaan taas ensi kesää :D

Oon aina ollu ehdottomasti sitä mieltä että et tv:tä makkariin, ja mies tietty toista mieltä. Nyty kun mä oon alkanu lämpeemään ajatukselle ni mies ei ytäkkiä enää haluakkaan O.o Ihan outo juttu :D

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...