9. marraskuuta 2010

Peppi

Meillä on juhlittu viime viikosta lähtien 5-vuotissynttäreitä. Nyt on viimeisetkin vieraat kestitty ja ikimuistoiset kaverisynttärit vietetty Peppi-teemalla. Viime kesänä tyttö valitsi Junibackenista tuliaisekseen Peppi-peruukin. Vaatteet etsittiin omasta kaapista tälläkin kertaa. Synttäreillä oli ohjelmassa Nuuskintaa (ympäri keskikerrosta oli piilotettu punaisia paperipusseja, joiden sisällä pieni yllätys jokaiselle vieraalle) ja Lattiaan ei saa koskea -leikin varjolla siirryttiin herkkupöydän ääreen. Tarjolla oli lättykakkua, "lattialla leivottuja pipareita", jäätelökarkkisekoitusta, nakkirullia sekä aarrearkullinen karamelleja. Lisäksi vapaata leikkiä ja tutustumista hurmaaviin lahjoihin. Lasten riemua oli mukava katsella. Jokainen oli pukeutunut omalla tavallaan, Pepin vieraina oli mm. Batman, prinsessa, keiju ja pari Peppiä lisää. Joku oli pukeutunut hienoon uuteen juhlapaitaan eikä missään nimessä heikunkeikun, kuten kutsussa pukukoodiksi ilmoitettiin. Mitäpä järkeä olisikaan olla käyttämättä uutta hienoa juhlapaitaa, jos sellaisen on kerran saanut. Valmistelut hoidettiin pienellä vaivalla. Eivät teemasynttärit sinänsä edellytä mitään ihmeellistä, pienillä jutuilla saa ihmeitä aikaan. Ihmeitähän tämä arjen pyöritys on kyllä nykyään jo muutenkin täynnä... ja meillä on sentään vain kaksi lasta. Ihailen teitä, jotka selviätte isomman perheen kanssa!



16 kommenttia:

Katja kirjoitti...

Onnea sinne synttärisankarille!
Voi miten kivalta kuulostaa peppi-teeman mukaiset synttärit, hirmu hauskoja ideoita olet keksinyt.Varmasti ovat muksut viihtyneet :)

iituliina kirjoitti...

Oh, ihanaa! Ihan hyvinhän voi järjestää Peppi-synttärit, kun täyttää 19, voihan? :)

Johanna - Omamaamansikka blogi kirjoitti...

Voi kun keksitte kivan aiheen! Lattialla leikatut piparit maistuis mullekin.

Tommi ja Annika taisivat olla aika tarkkoja pukeutumisestaan eikä ollenkaan heikun keikun.

Onnea synttärisankarille!

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Onnittelut viisivuotiaalle! Ja ihan mahtava tuo Peppi-teema.

Mekin kävimme kesällä Junibackenissa, josta on ostettu samainen peruukki. Lapseni piti sitä ensi innoissaan, mutta alkoi sitten huolestua, että "nyt joku voi luulla mua oikeaksi Pepiksi". Voi raukkaa ;)

Oma joulutyttöni täyttää viisi joulupäivänä. Suunnittelen juuri varaslähtösynttäreitä hänelle ja teidän Peppi-teemaanne oli hauska kurkata :)

Teija kirjoitti...

Kylläpä teillä olikin varmaan lystiä! :) Onnea!

Anonyymi kirjoitti...

OI,ihanat Peppi synttärit!
Peppi on hassu tyttönen-ja mukava kaveri-pyörii taustalla tälläkin hetkellä :)Onnea viisivuotiaalle!

Elina kirjoitti...

Meilläkin ensi viikolla kahdella tytöllä lastenkutsut. Prinsessa teema tuntuu vieläkin kelpaavan...aika hommahan noissa juhlissa aina on.. Onnea teidän päivänsankarille!

Tiina kirjoitti...

Tosi kivan kuuloiset synttärit, Peppi on ihan vaan paras. Meidän Epa oli aikoinaan melkoinen Peppi-fani, nyt sekin jo hiipunut. sitä Peppi-kamaa kyllä löytyy edelleen, tarttee varmaan laittaa kirppikselle,

Esmeralda kirjoitti...

Ihanan kuuloinen teema! Ja suloinen Peppi -asu! Onnittelut synttärisankarille! :)

Sari. kirjoitti...

Ihanan kuuloiset kekkerit. Voi kunpa aikuisillekin tulisi kutsuja, joissa pukukoodi olisi ainakin heikunkeikun... :)

Onnea pikkuneiti 5v!

Uuden Kuun Emilia kirjoitti...

Kuulostavat kaikin puolin mukavilta juhlilta!
Ihanan rento ote sulla, ihailen!

Uuden Kuun Emilia kirjoitti...

Niin ja suuren suuret onnittelut sankarille, vaikka sitten olisivatkin viikon myöhässä :D

Kaisa kirjoitti...

Ihanat Peppi-synttärit!Meillä on Junibacken suunnitteilla ensi kesälle,saa nähdä toteutuuko,ollaan parempia haaveilemaan kuin tekemään..Tosi suloinen asu neidolla on ollut.Meillä on lauantaina 3-v synttärit tulossa ja valmistelut alkaa olla vähitellen voiton puolella.Oon ku jyrän alle jäänyt :) Teema,jos sellaista onkaan,pyörii toivotun rakettikakun ympärillä,tähtipipareita,tähtiä muffinssivuoissa ja ongintaan tähtitarraa ja tähtisuperpalloa..Huoh :)

bean emäntä - bea's kirjoitti...

Aivan loistava teema! Meidän suuri Peppifani ei tosin ole vielä keksinyt samaa, joten sitä odotellessa...!

Onnea sankarille!

aNNa kirjoitti...

Voi kuulostipa ihanalta teidän Peppi -synttärit!! Täytyypä laittaa itelle muistiin kun tytön synttäreitä järkkäilee ja ideat on lopussa :)

Tuula kirjoitti...

Onnea synttärisankarille! Onpa ihanan näköinen asukokonaisuus. Tarjoilut kuulostaa niin hyvälle, että mun pakko nyt kyllä käydä omalla karkkikätkölläni, sillä herahti vesi kielelle :D

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...