15. syyskuuta 2009

Omppuja


Ensimmäistä kertaa nautiskellaan oman pihan sadosta. Pihassa on kolme vanhaa omenapuuta ja omenoita ainakin tänä vuonna valtavasti. Tämä pikaherkku onnistuu myös minulta ja vieläpä muuttokiireiden keskellä. Omenakaurapaistos, nam!

Omenoita viipaleina pohjalle, päälle siirappiliruttelut. Voi / margariini sulatetaan kattilassa ja joukkoon lisätään sopiva määrä kaurahiutaleita näppituntumalla. Sokeria kaadetaan suoraan pussista joukkoon hyvännäköinen loraus ja sekoitetaan murumaiseksi. Sitten kauramössö ripotellaan omenoiden päälle. Koristeeksi vielä kanelia koko komeuden päälle. Uunissa n. 30 minuuttia n. 200 - 225 asteessa. Ja ehdottomasti syödään lämpimänä jätskin tai vaniljakastikkeen kera. Tai molempien. Slurps.


7 kommenttia:

Nora kirjoitti...

Meillä on sama suosikkiherkku. Tänä vuonna keittiömestareina häärivät koululaiset, valmistus sujuu heiltäkin hyvin. Omppuja muuten tulee tänä syksynä tosi paljon, ihan kiva kyllä. Välillä on sitten niitä vuosia, ettei tule juuri yhtään.

Vekarus kirjoitti...

Kuulostaa herkulliselta! Meidän omenapuumme vaan ei tänä vuonna taida pahemmin tuottaa satoa!

ONNEA uudesta kodista!

Sari. kirjoitti...

Oi ♥

Nina kirjoitti...

Onnea uuteen kotiinne, jossa ihanaiset omenapuut kasvavat!:)

Tekemäsi omenaherkku on takuuvarmaa onnistumaan ja maittamaan jokaiselle herkkusuulle :)

Sari kirjoitti...

Nam! Maistuis kyllä mullekin! Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

Terkuin Sari

Bullukat kirjoitti...

Kiitos aivan mahtavasta reseptistä. Täytyypä kokeilla. Sain vanhempieni omppupuusta kassillisen omenoita.

Mari kirjoitti...

Oman puun omenat ovat oikeaa elämän rikkautta! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...