Miten soittimet voivatkaan olla niin kauniita? Meidän tytöstä tuli pieni viulunsoittaja omasta toiveestaan. Enkä kyllä laittanut yhtään vastaankaan. Niin kaunis pienenpieni viulu. Ihan kuin nukelle tarkoitettu. Ja mitkä suloiset äänet tuolla olohuoneen puolella tälläkin hetkellä kaikuvat. ;)
Ihana lauantai.
22. syyskuuta 2012
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
6 kommenttia:
Kaunis on pieni viulu, ja parhammillaan musiikki harrastus kantaa läpi elämän. Minulla musiikki oli harrastuksena jo lapsena, musiikkiluokkaakin kävin. Elämän viedessä eteenpäin oma harrastukseni on valitettavasti jäänyt, mutta musiikki on sydämmessä läpi elämän. Se on mukana ilossa ja surussa, arjessa ja juhlassa. :)
-Heini-
Minäkin pidän viuluista, vaikken osaa niitä soittaa. Kuuntelisin ihan loputtomasti kyllä, jos joku soittaisi. Ja muodoltaan on niin kaunis, oijoi ♥
Tuskin maltan odottaa ensi syksyä kun meidän pikku eskarilainen aloittaa viulun soiton :)
Voi,ihana,kaunis instrumentti!
Valtavasti soittamisen iloa pienelle<3.Toivon itsekin että meillä innostutaan soittelemaan kun aika on sopiva:)
Heini: Musiikki on ja pysyy. Siinä on kummallista taikaa ja voimaa. Minun instrumenttini on piano, mutta hirvittävän paljon haluaisin oppia myös soittamaan kunnolla poikkihuilua ja nyt kutkuttelee jo viulukin ihan toden teolla. Kun vaan olisi aikaa.
Onnellinen Koti: Niinpä, viulu taitaa olla parhaimmillaan taitavan soittajan käsissä kun jokainen soittajan liikekin on niin kaunis. Pienen aloittavan soittajan käsissä viulusta ei pääse ilmoille kovin kauniita ääniä, mutta sitten voikin keskittyä katselemaan tuota ihanaa muotoa ja sävyjä. :)
aNNa: Minut yllätti se, kuinka pieni tuo viulu oikeasti on. Opettaja arvioi sopivan koon ennen kuin tilattiin ja kyllä se tytön kädessä sopivalta näyttää. Mutta on ihan onnettoman pieni. 1/8 viululla aloittaa meidän tyttö.
Ryppymekko: Kiitos, tyttö ei meinaa malttaa laittaa viulua koteloon hetkeksikään. :)
Voin kuvitella, sulosoinnut ;)
Meillä piano odottelee Lottaa ... ♥
Lähetä kommentti