23. elokuuta 2010

Tunnustuksia

Tänne on tipahtanut Beautiful Blogger -tunnustus (kerrotaan 7 tunnustusta, lähetetään eteenpäin 7 blogiin) näistä osoitteista:

PikkuBertta
Saltunraitti
Rekous
Mannukan maailma

Tällä kertaa aion parantaa huonot tapani. Olen saanut vuosien varrella tunnustuksia ja haasteita, mutta ehkä vastannut niihin vain kaksi kertaa. Ja muistelen, että eteenpäin ne eivät ole täältä lähteneet. Osittain laiskuuttani ja osittain siksi, että on ollut liian vaikea valita kaikista upeista ja mielenkiintoisista blogeista. Nyt teen poikkeuksen. Tosin en luovu periaatteistani, joten tämä lähtee seitsemälle viime postaukseen ensimmäisenä kommentoineille ihanille bloggaajille, kun en muutakaan tapaa keksinyt. Olkaapas hyvät! :)

Matkalla kotiin
Hyvä Mieli
Keloranta & Käpälämäki
Koti on siellä missä sydän on
Pieni pilvenhattara
Omamaamansikka
Tavallista arkea

Ja ne tunnustukset. Tässä:

1. Kännykästäni on lähes aina akku loppu, koska unohdan ladata sitä.
2. Olen viimeksi lukenut romaanin, kun olin sairaalassa pojan syntymän jälkeen. Vaikka rakastan lukemista.
3. Jään jostain syystä aina koukkuun Big Brotheriin, vaikka en haluaisi katsoa sitä enkä pidä sitä kovin järkevänä viihteenä. Ja ensi viikosta alkaen minua taas koetellaan.
4. Minulla oli nuorempana järkyttävä matkailukuume ja kaukokaipuu. Nyt minua laiskottaa matkojenkin suhteen... Edelleenkin nautin matkustamisesta, mutta matkojen järjestäminen ja suunnittelu on työlästä.
5. Palaan pian töihin 3 pv / viikossa ja lapset menevät päiväkotiin. Nyyh.
6. Meillä on tuolit kaadettuna lattialle, koska poika kiipeilee koko ajan. Sitäkään puolta meidän todellisuudesta ei ole tullut näytettyä blogissa.
7. En olisi ikinä uskonut, miten kivaa tämä bloggaaminen on. :)


5 kommenttia:

PikkuBertta kirjoitti...

Mukavia tunnustuksia ja voin yhtyä tuohoh viimeiseen:)

Anonyymi kirjoitti...

Mikähän siinä Big Brotherissa sitten on.. Kun itsekin olen monesti päättänyt lopettaa katsomisen (keskenkin), mutta jostain syystä löydän itseni kerta toisensa jälkeen teeveen edestä katsomassa sitä.

Mielenkiintoisia tunnustuksia! :)

Johanna - Omamaamansikka blogi kirjoitti...

Hei vaan! Ja kiitos Sinulle tunnustuksessta. Olipas se mukavasti tehty. En ole mistään pitkään aikaan kiitosta tai tunnustusta saanutkaan! Ja kiva löytöö toinenkin kirjatoukka.

Teija kirjoitti...

Oi kiitos!

Minäkin se vaan tykkäisin matkustella, kunhan joku muu hoitais käytännön suunnittelun :)

..Ja lukekin tekis mieli enemmän, mitä aika antaa myöden. Enemmän menee lehtien selailuksi.

Hyvä Mieli kirjoitti...

Oijoi, mitä täältä löytyi!!! Kiitos kaunis tunnustuksesta!! Täytyypä alkaa miettiä tunnustuksia.... Mukavaa viikonjatkoa! ps. se on edelleen ihana se matto ;)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...