29. kesäkuuta 2010

Koukussa

Juhannus on sitten juhlittu, mökillä oltiin ja kivaa oli. Itikoitakin oli muutama. Olen ollut muissa touhuissa viime päivät ja blogissa siksi hiljaista. Pihalle on saatu hiekkalaatikko. Maalasin sen Tikkurilan maalisävyllä nimeltä Aalto. Hiekkalaatikko tuli tarpeeseen, lapset ovat viihtyneet siellä hyvin. Hiekkalaatikko sai paikan leikkimökin vierestä lasten omalta pihamaalta.

Leikkimökki sen sijaan näyttää ihan järkyttävältä, sillä olen vähitellen saanut rapsuteltua siitä irtonaiset maalit pois. Olen myös kaivanut sen ympäryksiä puhtaaksi kasveista, kivistä ja 50-luvulta peräisin olevasta rakennusroinasta. Löytyi sieltä onneksi myös muutama vanha patinoitunut tiili, mitähän niistä keksisi? Tällä viikolla yritetään saada leikkimökin ulkopuolet siihen kuntoon, että voin alkaa sutimaan maalia. Ensi viikolla ehkä jo paneloidaan leikkimökin sisällä.

Kukkajuttuja sen verran, että jalokellokukka aukaisee kohta isot kellonsa. Niistä taitaa tulla aika mahtavan näköiset, sillä nuo nuput ovat noin 5 cm pituiset. Lobeliat odottavat parvekelaatikossaan leikkimökin ikkunan alle pääsyä. Ja sitten se ihan paras asia eli voikukka-asia. Olen aivan koukussa tuohon Fiskarsin puutarhatyökaluun, jolla saa voikukat melko hyvin juurineen pois nurmikolta. Kun aloitan, en voi lopettaa. Vielä yksi. Ja vielä yksi. Hassua, millaiset asiat koukuttavat. Onneksi noita voikukkia riittää meidän pihanurmikolla, etteivät lopu ihan kesken.


11 kommenttia:

Teija kirjoitti...

Oi, sä oot lähtenyt taistoon voikukkia vastaan! Minunkin pitäis, mutta ehkä ens vuonna sitten? ;)

Lobeliat on ihanan väriset, samoin hiekkalaatiikko!

Päivi kirjoitti...

Kivoja kesäkuvia! :) Mekin saatiin hiekkalaatikko jokin aika sitten ja se on kyllä osoittautunut kunnon hitiksi lasten keskuudessa!

Kivaa ja lämmintä viikkoa! :)

-Päivi-

Vekarus kirjoitti...

Ihanan värinen hiekkis! Jos loppuvat voikukat teidän pihalta kesken, niin tervetuloa kylään :-)

Kate kirjoitti...

Tuo teidan kivimuuri on kylla aivan ihana.

Kaisa kirjoitti...

Ihana väri hiekkalaatikossa.Kelpaisi meillekin,on pihassa sellanen yhden neliömetrin kokoinen loota jossa kasvaa rikkaruohoa hiekan seassa ja etanat viihtyy siellä myös.Tai mitä lie kotiloita ovat,ällöjä kuitenkin..Villivadelmapuska rehottaa myös puoliksi laatikon päällä ja reunat on niin heikossa kunnossa että levähtää hetkenä minä hyvänsä.Josko ens kesänä uusittais..

tuksu kirjoitti...

Ihania kesäkuvia.
Tunnelman niistä kyllä aistii.
Oikein lämpöisia, mukavaia hiekkalaatikkokelejä...täällä minäkin istuksin Vilpun kanssa hiekkalaatikolla...ja olen palomies:)
tuksu

Marge kirjoitti...

Hei Miia!

Ihania, kesäisiä postauksia täällä kuvineen ja teksteineen!!
Tuo tyttösi juhlamekko on kyllä upea! Tuon tyylisiä omakin tyttö käytti pienenä:) Minusta vain kaikki tuon tyyliset asut ovat pienillä vain niin vastustamattoman suloisia!

Oikein mukavaa ja letkeää kesän jatkoa!:)

Niina K kirjoitti...

Kaunis hiekkalaatikko!
Tuo voikukkanoukinta ON koukuttavaa hommaa. Ekana kesänä talolla rei'itin meidän nurmikon aivan täyteen pieniä kuoppia, kun se oli niin helppoa ja hauskaa. Meillä olis mumppalassa leikkimökin purkuprojekti edessä, mutta se pitäis tehdä niin ettei kukaan lapsista olisi näkemässä. On niin huonossa kunnossa jo koko mökki.

Unknown kirjoitti...

Minäkin olin jossain vaiheessa koukussa tuohon vempaimeen, sitten tuntui siltä , että mikään ei auta niihin voikukkiin, totesin, että olkoot,keväällä ajoimme nurmikon senverran useasti, että aina kun päänsä nostivat, niin hups, kävipä köpelösti. Olen kyllä niihin kokeillut vaikka mitä ja voiton ovat joka kerta vieneet. Siis antaa olla.
Mutta mukavia puuhasteluja sulla on, leikkimökistä tulee varmasti ihana, kunhan saatte valmiiksi.
Hauskaa kesänjatkoa.

Niina kirjoitti...

Pitkästä aikaa täällä! Ihanan kesäisiä kuvia, aaaaw. Ja keittiösi, aivan täyskymppi! Pidän!

Unknown kirjoitti...

Voi kuinka ihania juttuja blogissasi<3 Taidan olla ensi visiitillä ja tulen kyllä toistekin katseomaan kuulumisiasi. Meillä on ollut haaveissa hiekkalaatikko jo piiiitkän aikaa. Sinänsä haave ei ole edes mahoton toteutettava, muttei vain ole saanut aikaiseksi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...