18. kesäkuuta 2010

Häähumua

Pitkästä aikaa meillekin on tullut kutsu kesähäihin. Ei kuninkaallisiin hääjuhliin kuitenkaan. :) Tytölle piti siis löytää kengät, jotka sopisivat juhlakäyttöön. Tästä olen kyllä pari kertaa jo varmaan maininnut, mutta ei ole helppoa löytää kenkiä, jotka sopisivat eriparijaloille ja olisivat riittävän tilavat jalkapöydän ja varpaiden kohdalta. Etenkin tyttöjen juhlakengät ovat järkyttävän kapealestisiä ja ahtaita korkeudestaan varpaiden kohdalta. Tyttö pirautti parit itkutkin, kun yritettiin löytää kengät, kun luuli, ettei hän saa kauniita kenkiä. Ja luulen, että tulevina vuosina tätä asiaa puidaan vielä enenevässä määrin. Mutta taas kerran onni oli myötä ja kaupungista löytyi yhdet kengät (Sokokselta), jotka mahtuivat toiseen jalkaan eivätkä tippuneet toisesta. Kahden erikokoisen kenkäparin ostaminen olisi tietysti yksi vaihtoehto, mutta se tulisi melko kalliiksi... Kengät ovat edulliset, nätit ja menevät myös arkikäytössä parempina kesäkenkinä. Oi tätä onnea, minkä uudet kengät voivat meille tytöille tuoda. (Kirppareillakin tyttö katselee aina korkokenkiä. Mitä korkeammat korot ja mitä värikkäämmät kengät, sen kauniimmat ne hänen silmissään ovat.)

Joka tapauksessa tytölle on nyt juhla-asu kasassa. Mekko on lainassa ja neuletakki on jo kolmatta vuotta käytössä (loistava sijoitus, kun sopii vaikka minkälaisten asujen kanssa ja on sen mallinen, että ei ole käynyt pieneksi vaan muuntautunut boleromaiseksi tytön kasvaessa).


16 kommenttia:

Teija kirjoitti...

Kylläpä on kaunis asu! Ja iloista hääjuhlaa myös :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihanat popot! Ja nätti asu :)

miia kirjoitti...

Hei!

Luen usein kaunista blogiasi, vaan kommentointi jää. Nyt tartun aiheeseen, sillä liippaa niin läheltä.
Meillä kanssa nuorimmalla neidillä "eriparijalat" ja tuo sama ongelma kenkien kanssa. Mielellään käyttäisi ballerinoja ym. kauniita kesäkenkiä, vaan kun kokoero jalkaterien välillä on n. 1,5cm, niin eihän tuossa "pikkujalassa" ihan mikä tahansa kenkä pysy. Miettinyt olen minäkin kahden parin ostoa, vaan tuota vauhtia kun jalat kasvaa, ei oikein kannata. Meillä onkin käytössä pohjallinen ja välillä tungetaan pumpulia kengänkärkeen :)
Kauniit kengät olette löytäneet kauniiden vaatteiden seuraksi. Ihania juhlia teille!

toivottelee, miia :)

Vekarus kirjoitti...

Viettäkää ihanat juhlat!

Kivat kengät löysitte. Meillä on ongelmana, että yleensä kaikki kengät putoaa jalasta, vaikka pituus on kohdallaan (katselen aina kaikkia ihania balleriinoja kaihoten). Onneksi on kenkiä, joissa on remmit, jotka saa kireälle.

Uuden Kuun Emilia kirjoitti...

Mulla on itselläni ollut lapsena sama ongelma. Nykyisin joskus kärsin kauneuden vuoksi, mutta mukavuus ja toimivuus menee yhä edelle. Omat ortoosit on mahdutettava kenkien sisään.

Todella kauniit kengät löysitte! Muutenkin ihana asu!

Ihania häitä!

Anonyymi kirjoitti...

Kiva päästä vähän juhlimaan :)
Kovin on kaunis asu!

Hurmioitunut kirjoitti...

Voih,johan on neidille löytynyt kaunis ja herkkä hääasu, ja vaikuttaa siinäkin mielessä mukavalta että on kevyt,toivotan sinne sitten vain auringonpaistetta! :)

tuksu kirjoitti...

Kaunis asu hääjuhlaan.
Mukavia häitä sinne:)
tuksu

Jonna kirjoitti...

Nätit kengät!

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Osuin blogiisi etsiessäni 50-luvun talomme pihaan sopivaa leikkimökkiä. Teillä sellainen jo näköjään onkin :)

Kiva blogi, tulen varmasti uudestaankin!

T. Undine

sanna kirjoitti...

Ihna asu! Kauniin vanhan ajan tyylienn ruutuinen ja pitseineen.
Meiltä löytyy juuri nuo samat kengät ovat aivan ihanat! menevät niin monen asun kanssa!

heini kirjoitti...

No kyllä etsiminen kannatti, aivan ihanat kengät! Meillä on kovasti saman näköiset, mutta mustat (ostettiin joulujuhliin) ja oon tykännyt niistä juuri siksi, että eivät ole liian "juhlavat", vaan ollaan keväällä pidetty niitä josksus semmosina parempina kaupunkikenkinäkin. Ja nyt kesällä mulla onkin ollut hakusessa jotkut samantapaset valkoiset, mutta vielä ei oo löytynyt... Nuo oli tosi kauniit!
Ja koko asukokonaisuus on tosi söpö. Ihana tuo neuletakkikin!
Mukavia kesähäitä teille!

-Heini-

Sari. kirjoitti...

Aivan ihana asu ♥

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kauniissa vaatteissa neitokainen pääsee häitä juhlimaan.
Onneksi ne kengät löytyivät ja vielä noin kauniit.

Mukavaa sunnuntaita!

Parolan asema kirjoitti...

Suloinen on setti, on kyllä varmasti hymyissä suin tyttö juhlassa kun on mieluisimmat popot jalassa!

Tuulella kirjoitti...

Onnistunut asu!

Tunnen nuo kenkäongelmat hyvin. Koko kasvuiän olen ostanut toiselle lapselle kaksi erikokoista kenkäparia ainakin kesäkengistä, nopeasta kasvusta huolimatta. Ja toiselle oli vaikea löytää ikään sopivia tyttömäisiä kenkiä, koska jalat kasvoivat nopeasti "aikuiskokoon".

Muuten, jos kokoero on häiritsevä, niin lapselle voi myös teettää sellaisen kärkikappaleen kengän sisään.

Koska kenkien ostaminen meilläkin on useimmiten hankalaa, olen tosi iloinen, että löysitte noin ihanat juhlapopot :) Hyviä juhlia teille!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...