14. toukokuuta 2010

Helteistä

Helteiset kaksi päivää takana. Keittiön kanssa on tehty pitkää päivää ja nyt on tilanne se, että kaikki purettava on jo pihalla. Viimeisenä lähti lautalattia, joka oli kuvan osoittamassa kunnossa. Hyvässä kunnossa tavallaan, jos ei olisi ollut tuota tasoitetta/liimaa lautojen pinnassa. Vähän särki sydäntä purkaa alkuperäistä pois... Plussapuolella on puolestaan vanhat ovenkarmit keittiön ja ruokailutilan välissä, jotka nyt saadaan esiin kertomaan talon historiasta. Keskikerroksessa kun ei ole juuri mitään vanhaa ja alkuperäistä näkyvissä tai ylipäätään tallessa, joten pienetkin yksityiskohdat ovat minulle tärkeitä.

Mietitään myös keittiön ja portaikkoon vievän oven vaihtamista... tuli idea korvata uusittu väliovi toisaalta talosta löytyvällä ovella ja karmeilla. Millainen homma lie siinä, jos puretaan toisesta paikasta ovi karmeineen ja siirretään... onhan tässä tätä tekemistä muutenkin. Taustalla on kuitenkin ajatus siitä, että tuo ovi hyvin suurella todennäköisyydellä otetaan pois käytöstä jossain vaiheessa. Nykyisellään keittiöstä kuljetaan kellariin vievään portaikkoon, josta puolestaan aukeaa suoraan ovi yläkerran portaikkoon. Yläkerta jää vähän eristyksiin, missä on tietysti hyvät ja huonot puolensa, mutta ehkä kuitenkin olisi käytännöllisempää, että yläkertaan käynti tapahtuisi suoraan eteisestä ja portaikko olisi osa oleskelutiloja. Kahden portaikon välinen ovi jäisi tarpeettomaksi, jos päätetään tehdä tuo muutos alkuperäiseen pohjaratkaisuun.

4 kommenttia:

Onnenkyynel kirjoitti...

Siellä on ahkeroitu sisällä. Harmi, kun ette saaneet pelastettua vanhaa lautalattiaa=(
Suunnitelmia tulevaisuuteen ja pieniä unelmia pitää olla. Sellaisiakin, mitkä ei välttämättä ikinä toteudu.
Ajatuksilla on vain kiva leikitellä..Mitä jos..

Mukavaa aurinkoista lempeän kesäistä viikonloppua.

kisu kirjoitti...

Tsemppiä remppaan!
Meillä on remppatouhut taas hetkeksi jäissä ja puuhaillaan muuta.
Aurinkoista viikonloppua!
-kisu-

Una kirjoitti...

Toivottavasti ei ilmaannu mtn yllätyksiä...

Sini kirjoitti...

Onnea remonttiin ja oikeisiin valintoihin! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...