18. maaliskuuta 2010

Ruokahaaste

Tämä postaus voi aiheuttaa harmaita hiuksia kulinaristeille (näkisittepä maustekaappini... uudessa keittiössämme sitä ei olekaan). Meidän perheessä ei myöskään taideta syödä kovin ekologisesti tai erityisen terveellisesti. Tässä haasteessa uskoisin paljastuvan palanen aika monen kiireisen lapsiperheen todellisuutta... useimmiten meillä laitetaan ruokaa käyttäen oikotietä onneen, kokkaillaan yrityksen ja erehdyksen kautta jotain ennennäkemätöntä sekä loihditaan tähteistä jotain vähän erilaista kuin eilen. Syy tähän postaukseen on Sarilta saatu haaste (kiitos ja anteeksi, haasteen saamisesta on kulunut luvattoman kauan aikaa). Haasteen tarkkaa sisältöä en edes muista, taisi olla tyyliin 7 ruokaa, jota meillä syödään. En varmaan noudattele haastetta ihan täysin, annan mennä tajunnanvirta-tyyliin tällä kertaa.



Minä olen vuosien varrella kerännyt ruokaohjeita ties mistä, mutta kokeillut hyvin harvaa. Lehdistä leikatut reseptit odottavat järkevää arkistointia. Välillä selaan ohjeita ja haaveilen tekeväni ihania suklaakakkuja tai vaikkapa tuollaista feta-melonisalaattia (yläpuolella). Viimeksi Prismassa tuskastuin täysin ja vannoin itselleni, että kun seuraavan kerran lähden ostamaan viikon ruokia, ostan vain ja ainoastaan tuotteita, joita meillä ei ole tähän asti kokeiltu. Ihan vaan vaihtelun vuoksi. Saas nähdä toteutuuko. Tuskin. Minulla on aina hyviä ideoita, mutta yleensä ei tahdonvoimaa niiden toteuttamiseen. ;)

Tähän väliin esimerkki siitä, mitä meillä syötiin tänään lounaaksi:


Eilisen kanawokin tähteet. Aineksina siis alunperin pakastealtaasta wok-vihannespussi, valkosipulimarinoitua kanaa, loraus soijaa. Nuudelit kaveriksi ja maistui ihan kelvolliselta. Tänään sitten lisäsin joukkoon fetaa ja lämmitin tähteet, nuudelin sijasta syötiin makaronin kanssa. Riisin kanssa olisi varmasti parempaa, mutta riisin keittäminen olisi kestänyt kauemmin.

Tykkään tehdä ruokaa uunissa, koska ne ovat yleensä valmistelujen osalta nopeita ja niistä jää aina tähteitä seuraavalle päivälle. Yksi suosikkini on Hedelmäinen aurabroilerivuoka. Ei mitään hajua, mistä ohjeen olen kopioinut reseptikirjaani, johon olen sentään joitakin ohjeita saanut kerättyä vuosien varrella.


Hedelmäinen aurabroilerivuoka

300 - 450 g broilerin fileesuikaleita (esim. mandariini- tai hunajamarinoituja)
2 dl irtonaista riisiä
2 sipulia
1 tlk persikoita
1 tlk ananasta tai vaikkapa mandariinilohkoja
100 g aurajuustoa
n. 3 dl ruokakermaa tai kermamaitoa
mausteiksi esim. currya, paprikajauhetta

Kypsennä liha. Silppua sipulit ja paloittele hedelmät. Lado ainekset vuokaan. Mausta. Levitä aurajuustoviipaleet/-murut ainesten pinnalle. Kaada pääälle hedelmäsäilykkeiden liemet ja kermaa niin, että ainekset peittyvät. Uunissa 175 asteessa n. 1 h 30 min.

Semmoinen vaihtoehto makaronilaatikolle. Aurajuuston voi ihan hyvin jättää poiskin tai varmaan voi korvata jollain muullakin juustolla. Juustoista meillä tykätään ja lähes kaikissa suosikeissani on juustoa muodossa tai toisessa. Niin myös tässä meidän aikuisten perjantai-illan herkussa:

Jauhelihavuoka ja nachot

400 g maustamatonta tuorejuustoa
1 silputtu sipuli
1 kuutioitu paprika
350 g jauhelihaa
1 tlk (400 g) tomaattimurskaa
2 murskattua valkosipulin kynttä
ripaus cayennepippuria tai tabascoa
suolaa
mustapippuria
1 tl sokeria
3 rkl jalapenoja
10 cm purjoa
150 g juustoraastetta
nachoja

Ruskista sipuli, paprika ja jauheliha. (Minä muuten vedän paprikan ja sipulin silpuksi sauvasekoittimen silppurilla kuutioimisen sijaan). Lisää pannulle tomaattimurska ja mausteet ja anna kastikkeen hautua samalla, kun levität tuorejuuston vuokaan pohjalle. Kaada tomaattikastike juuston päälle. Pinnalle jalapenoviipaleet, purjorenkaat ja juustoraaste. Uunissa 225 asteessa n. 45 min.

Tyypillisiä arkiruokia meillä ovat erilaiset pastat tai riisiruuat tai ruokaisat salaatit (feta-kanasalaatti esimerkiksi). Keitetyt perunat eivät kuulu omiin suosikkeihin, paitsi kalan kanssa. Mieheni on kalalle allerginen. Lasten kanssa syödäänkin usein päivällä kalaruokia. Perunan kanssa meillä syödään vaikkapa lihamureketta. Pizzaakin laitetaan aika usein niistä aineksista, mitä jääkaapista löytyy. Meillä on kaapissa lähes tulkoon aina Sunnuntain ruispizzamix-pussi. Varmasti tulisi halvemmaksi tehdä taikina alusta loppuun itse eikä varmaan aikaakaan niin hirveästi säästy, mutta tuosta tulee takuuvarmasti hyvänmakuinen pizzapohja.

Taikinamixejä on useita erilaisia, viimeksi kokeilin tuota suklaamuffinsimixiä piirakkavuokaan. Tarttui pohjaan kiinni, vaikka olin voidellut ja korppujauhottanut vuoan. Hätäratkaisuna pistin jokaiselle palan suklaakakkumössöä jälkiruokakulhon pohjalle, lämpimän kakun päälle vaniljajäätelöä ja suklaakastiketta. Oli tavattoman hyvää jälkiruokaa.


10 kommenttia:

Teija kirjoitti...

Tiiätkö, minä sain Sarilta saman haasteen, ja multakin jäänyt vastaamatta!! :/ Aina välillä tulee mieleen, ja sitten taas unohtuu pitkäksi aikaa. Koetanpa minäkin ryhdistäytyä!!

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Ihania ohjeita :)
Tuohon edelliseen päivitykseesi liittyen: Mitä tapettia tyttäresi huoneessa on? Tapetti on todella kaunista!

Tuula kirjoitti...

Meilläpä taidetaankin huomenna syödä tuota aura-broilerivuokaa, kuulostaa hyvältä :)
Meillä mennään lounaalla pitkälti einespohjalta (hyi minua) tai sitten poika syö pakastimesta jotain ja minä leipää. Päivälliseksi on sitten kotiruokaa ja teen sitä aina kahden päivän satsin, ettei jokaikinen päivä tarvitsisi seistä hellan äärellä. Tää ei enää varmaan onnistu siinä vaiheessa, kun muksut ovat teini-ikäisiä ja syövät kuin hevoset :D

Sini kirjoitti...

Mutta jokainenhan tekee tyylillään ruokaa! :) Kuvat näyttänät kyllä herkullisilta.

Ja nuo alemman postauksen sisustuskuvat ovat hurmaavia ja täynnä tunnelmaa!

Marie Elisabeth kirjoitti...

Löysin juuri blogisi. Silmiini osui heti ilahduttava postaus. Herkullisen näköistä ruokaa ja sisustus kuvat ihania.
Hyvää loppu viikkoa !
-Marie

Uuden Kuun Emilia kirjoitti...

Samanlainen arjen kotikokki ilmoittautuu täällä! :)

Helppous on minun mottoni :)

Miia kirjoitti...

Kiva, jos resepteistä oli iloa.

Lumiomena: Tapetti on Kirsikkapuu, Pihlgren & Ritolan valmistamaa (Tapettitalo esim. myy).

Iida Emilia kirjoitti...

Heippa!

Kiva, kun kävit jättämässä kommenttia blogiini :) Löysin näin tieni tänne sinun mukavanmakuiseen blogiisi :)

Oletpa taitava valokuvaaja, ja tekstisi niin mukaansatempaavaa :)

Ruuanlaittopuuhat kuulostaa erittäin tutuilta ;) Äh...ja minullakin olisi pari haastetta, joihin en ole saanut aikaiseksi vastata ( punastusta )

Mutta mukavaa alkavaa viikkoa!
Palailen vielä uudelleenkin :)

Katja kirjoitti...

Nälkä tuli!
Blogissani on sinulle jotain, käypä kurkkaamassa :)

anpali kirjoitti...

Hieman jälkijättöisenä kommentoin, mutta tämä postaus on jäänyt huomioimatta. Kiva aihe. Keskustelimme vastikään työkaverin kanssa aiheesta lapsiperheen arkiruuat. Paljon tulee tehtyä samoja ruokia. Idea siitä, että ostaisi vain sellaisia aiheksia mitä ei ole aiemmin käyttänyt, kuulosti mukavalta. Joskin työläältä?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...