26. maaliskuuta 2010

Muistoja mummosta

Sain jotain pientä mummoni tavaroista muistoksi. Paloja vanhasta päiväpeitteestä, jonka päällä olen lukenut lukemattomat määrät mm. Tiina-kirjoja. Mummo oli leikellyt kuluneen peitteen paloiksi. Minä ajattelin ommella niistä ehkä sohvalle tai sängylle koristetyynynpäälliset. Pieni paisley-kuvioinen maljakko. En muista, missä mummo maljakkoa piti, mutta kuitenkin muistan tuon kuvion ihan selvästi. Lasinen kynttilänjalka. Pieni elämää nähnyt alpakkakauha ja piparimuotti. Kaunis pöytäliina, jossa kyllä on tahroja. Pitää yrittää valkaista. Voi, meillä olisi mummon kanssa ollut viime vuosina paljon yhteistä juteltavaa, kun hän vain olisi siihen kyennyt. Ihana saada pala mummon elämää omaan kotiini. Näin toissa yönä untakin mummosta, siinä hän olikin yhtäkkiä tullut takaisin ja oli oma itsensä, sellainen kuin hän oli vielä reilut kymmenisen vuotta sitten. Unessa keskustelimme mummon tavaroista ja asioista, joita hän piti kauniina. Mummossa oli tyyliä ja kauneudentajua. Ja miten voi ihmisellä olla kaunis käsiala. Löytyi postikortteja 40-luvulta, jotka mummo oli kirjoittanut. Uskomatonta, kuinka kauniisti (siis sisällöltään ja ulkoasultaan) ihminen voi kirjoittaa.





11 kommenttia:

morso kirjoitti...

Oi. Kauniita tavaroita olet saanut muistoksi. Monta kertaa joku pieni esine herättää suuria ja vahvoja muistoja eloon, niin että melkein tuntee nenässään erilaisten paikkojen tuoksutkin. Ja on niin lohdullista, että aikaa myöten voi muistaa ihmiset omina itsenään, voi ikäänkuin hypätä ajassa taaksepäin ja säilyttää juuri ne tärkeät muistikuvat.

Teija kirjoitti...

Kaikkea kaunista! Ja tunnearvokkaita. Tuli omaa mummia ikävä! Harmi, että kun hänen tavaroitaan hävitettiin, en itse ollut siinä iässä, että olisi oikein mikään kiinnostanut.

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Kauniita käyttöesineitä ja ennen kaikkea tunnetta täynnä olevia aarteita! Minäkin liityn omaa mummoani ikävöiviin, olisin niin halunnut hänen nähdä lapseni. Onneksi minulla (ja vanhemmillani) on paljon mummon tavaroita, kirjoista astioihin ja valokuvista tauluihin, tallella. Ne kulkevat mukana elämässä, kantavat monia tarinoita.

Kirsikka kirjoitti...

Ihania muistoja olet saanut mummosta. Ja kauniisti olet ne myös kuvannut.

PikkuBertta kirjoitti...

Kauniita tavaroita muistojen kera.Mikäpä sen ihnampaa,kuin saada palanen muistoista säilöttyä:)

Uuden Kuun Emilia kirjoitti...

Kauniita esineitä ja vielä kauniimpia muistoja!

Jokainen tavara, jolla on tarina, on kaunis. Tavara, jolla on kaunis tarina, on aivan erityinen.

Iloa viikonloppuusi!

Tuula kirjoitti...

Voi miten kauniita muistoja ja täynnä tunnetta! Nuo ovat tosi tärkeitä juttuja. Ihanaa, että saat pitää ne luonasi :)

Liina kirjoitti...

Voi kuinka kauniita sanoja kauniista esineistä ja muistoista!

Sini kirjoitti...

Esineet, tavarat ja huonekalut tai ylipäätänsä kaikki, joilla on tarina, ovat jollakin tavalla todella viehättäviä! Ihania nuo esittelemäsi muistot!

Miia kirjoitti...

Ihania muistoja mummosta. Niitä kannattaakin vaalia. On se jännää, miten muistot voivatkin niin vahvasti kiteytyä esineisiin, niin se on omalla kohdallanikin.

Anastasia kirjoitti...

Mahtavia muistoja! Esineet ovat erityisen tunnearvokkaita kun ne ovat olleen omalla mummolla.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...