29. huhtikuuta 2009

Olohuoneen uusi ilme


Olohuoneessa on taas vähän uutta ilmettä. Tarjous"laarista" löytynyt sinivalkoraidallinen tyynynpäällinen oli kokeilu. Tai tajusin vasta kotiin tultuani, että pieniä palasia sinistä on jo aiemminkin hiipinyt kotiimme, vaikka en koskaan ole ajatellut sinisen sopivan minun kotiini. Sohvan yläpuolelle laitettiin iso peili, kun mikään olemassaolevista tauluista ei siihen sopinut ja emme keksineet muuta. Tuntui, että kaikki mahdollisiin tauluihin ja niiden aiheisiin ja väreihin vain kyllästyisi. Toivottavasti peilin näkymät eivät ala pahasti kyllästyttää... Nyt olohuoneessa on vähän sellaista saaristohuvilan henkeäkin, tosin hyvin vähän. No parempi edes vähän kuin ei ollenkaan, sillä asuapa nyt sellaisessa ihanassa vanhassa huvilassa meren rannalla... Se vasta olisi ihanaa.

Our living room has a new look... again.

26. huhtikuuta 2009

"Viilee"...


Tämä on ehkä kaikista kirpparilöydöistä paras tähän mennessä. Kaunis tuuletin kuumien kesäpäivien iloksi. Ja sadepäivien silmäniloksi. Se etsii vielä omaa paikkaansa, siksi vain kuvat yksityiskohdista. Tuo tuuletin ansaitsee kunnon kuvan sille parhaiten sopivassa ympäristössä, kun se sitten joskus esittäytyy kokonaisena.


24. huhtikuuta 2009

Satumetsä


Eilen rakastuin kaupassa... hipelöin, kääntelin, tutkin ja tuumailin. Iittalan uutuusastiasto Satumetsä on satumaisen lumoava. Tykkään Taika-sarjastakin, mutta tämä on minusta vielä kivempi. Tosin yllätyin, kun nämä kuvat Iittalan sivuilta eivät mielestäni tee edes oikeutta astiastolle. Livenä ne olivat vielä ihanampia ja värit todella houkuttelevia. Mutta en ostanut. Aina niin harkitsevainen ja useimmiten säästäväinen. Astiasto on mielestäni hintava. Illalla harmitti. Olisin voinut juoda iltateeni jo tuollaisesta isosta mukista. Nimipäiväkin tulossa, ehkä kuitenkin voisin hemmotella itseäni.



Kuvat: Iittala

22. huhtikuuta 2009

Mielessä vihreitä asioita



Tulisi jo kesä. Pitäisi syödä kevyemmin ja terveellisemmin. Ja se yksi vihertävä rintamamiestalo, josta haaveiltiin jo viime kesänä. Edelleen siihen olisi mahdollisuus., jos tämän nykyisen kodin saisi myytyä. Uskaltaisiko ottaa riskin, onko meistä siihen. Hyväkuntoinen, kai. Voi, kun voisi nähdä tulevaisuuteen.

Thinking green thoughts. Waiting for summer. I should eat healthier. And a certain old house painted green, that we have been dreaming about since last summer. It could be ours. Should we take a chance... It seems to be in good shape, but...


20. huhtikuuta 2009

Lapsukaiset



Ajattelin, josko nämä kehystäisin jollekin seinälle ripustettavaksi. Tuo pojan kuva ei tosin ole ihan suosikkini, mutta en ole vielä näppynaamaisesta pikkumiehestä saanut otettua isosiskon kuvaa vastaavaa yhtä herkkää otosta.

17. huhtikuuta 2009

Hyvää viikonloppua!


Tätä huivia en voinut vastustaa, kerrassaan herkulliset värit. Oikein hyvää viikonlopun alkua!


Just couldn't resist that rosy scarf, it has such delicious colors. Have a nice weekend!

16. huhtikuuta 2009

13. huhtikuuta 2009

Valkoisia löytöjä


On tullut sorruttua tällaisiin valkoisiin. Lapaset itselleni alennuskorista ensi talvea ajatellen (tosin kyllähän noita nytkin vielä tarvitsee... tulisit jo, kevät!) ja tytölle hameet kirpparilta ja löytönurkasta. Valkoinen on vaan niin kaunista.


Loving white.

12. huhtikuuta 2009

Pääsiäisenä



On syöty suklaamunia sotkuisin sormin.


On saatettu makuuhuoneen tapetointiprojekti päätökseen listoittamalla.




On odotettu lämmintä säätä. Tai edes pilkahdusta auringosta. Katseltu lumipyryä.


On pesty olohuoneen ikkunat ja laitettu uudet laskosverhot.


On saatu vieraita ja värikkäitä tuliaisia.

On käyty katsomassa mummoani, jolla oli 82-vuotissyntymäpäivä.



On mietitty vakavasti ostotarjouksen jättämistä rintamamiestalosta.

Mietitty ja mietitty.

10. huhtikuuta 2009

Kreativ Blogger

Noralta ja Sarilta. Kiitos kovasti teille! Pahoittelen etten jaa tätä tälläkään kertaa eteenpäin. Niin lukemattomat blogit tämän ansaitsevat ja monet ovatkin jo saaneet. Siis haluaisin antaa tämän kaikille teille, joiden blogeissa piipahtelen, kun aikaa vain liikenee!

6. huhtikuuta 2009

Kastejuhla

Viikonloppuna poikamme sai kasteen kotonamme. Otoksia kastejuhlan tunnelmista tässä:










3. huhtikuuta 2009

Lastenhuoneita

Kivoja lastenhuoneita vanhojen lehtien pinosta:



Kotivinkki 6/03
Niin rentoa ja huoletonta. Kivat värit, ei ihan tavalliset.



Päällä Glorian koti Joulukuu 2007, alla Kotivinkki 1/05
Raikas punavalkoinen. Tykkään tuosta kaapista mielettömästi. Alla olevassa vaaleanpunaisessa "unelmassa" pidän noista vaatekaapeista. Muuten huone on ehkä aavistuksen liian "siisti" minun makuuni.



Avotakka 5/06
Tuo seinän väri on hieno. Ja oikeastaan kaikki tässä huoneessa. Tosin juuri tätä tunnelmaa on meidän uudehkossa rivarissamme aika vaikea tavoittaa... harmi. Mutta voisihan sitä värimaailmaa matkia.



Avotakka 4/06
Prinsessalle. Tapetti on herkkä ja luo eläväisen tunnelman muuten vaaleaan huoneeseen.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...