28. tammikuuta 2009

Ahkerana


Olen ollut tänään kovin ahkera. Tai pikemminkin hormonien valloissa. Tuli siivottua vaatekaappia pohjia myöten. Se olikin perusteellisen siivouksen tarpeessa, tai on ollut jo pitkään. Etenkin sellaiset paikat, jotka saa piiloon, jäävät minulta usein kaaoksen valtaan. Lisäksi ompelin tytön balettiasusteille kassia. Nuo kuosit piristävät kummasti ja tuovat kesän mieleen.

I have been busy cleaning and sewing. I am making a little bag for my daughter's ballet clothes.


27. tammikuuta 2009

Valoa


Eilinen valoilmiö olohuoneessa. Se sai kiinnittämään huomioni tummiin sävyihin, jotka ovat olohuoneessa vallinneet jo pitkään tehosteina. Olohuoneestamme löytyy valkoista, mustaa, mustanruskeaa, ruskeaa. Mustat elementit olen halunnut jo pitkään korvata jollakin muulla, tai ainakin pienentää niiden osuutta. Vaikka ne toimivatkin tumman lattian kanssa kivasti. Mutta etenkin kevään ollessa mielessä, ne tuntuvat turhan synkiltä. Olisi helpompi vaihdella tekstiileillä ilmettä, kun ei tarvitsisi ottaa mustaa huomioon. Taulu lähtee joka tapauksessa, kaksi mustanruskeaa Ikean Lack-hyllykköä pitäisi maalata ja ruokapöydän tuolit tarvitsisivat uudet irtopäälliset. Siinäpä sitä olisikin hommaa kaiken muun arjen pyörityksen lisäksi...


Yesterday we had a little bit of sunshine in our living room. For a long time I have wanted to get rid of most of the black items in the living room. It would be easier to change colors in different seasons, if I wouldn't have to deal with the black. At least most of the black has to go (the painting, two book shelves and the covers on our dining chairs).

26. tammikuuta 2009

Ihana


Nuo silmät, tuo katse, aavistus maitoviiksistä. Rakkainta maailmassa. Voi kun saisi säilöttyä mieleensä jokaisen hetken yhtä elävänä. Ja kohta heitä on toivottavasti kaksi. Pakahduttava ajatus.

Feeling so much love for her. Those eyes, that look. If only I could store these moments in my memory forever as vivid as they are today. And hopefully soon there will be two of them. I am feeling overwhelmed.

24. tammikuuta 2009

Päättämättömyys


Haluaisin kovasti ommella, hyvinkin usein. En vain tahdo saada mitään aikaiseksi, kun en osaa päättää mitä tekisin ja mistä kankaasta. Olen parin vuoden aikana hamstrannut paljonkin kankaita varastoon. Useimmat kankaista näyttävät nyt hieman liian söpöiltä ja riskittömiltä. Johtuisiko siitä, että olen katsellut viime aikoina Juju- ja Maja-kirjoja (Mari Savio ja Kati Rapia), joiden mukavan boheemi ja rento tyyli viehättää minua kovasti. Kuvassa on kaksi vanhaa pientä lakanaa, jotka ovat päätyneet meille tuttavaperheeltä saatujen lastenvaatteiden joukossa. Noistakin voisi ommella jotain, sillä mihinkään sänkyyn ne eivät ole sopivan kokoisia. Mutta mitä niistä tekisin? Noiden kankaiden kuosit tuntuvat niin erilaisilta, kuin mitä kotonamme odottaisi näkevänsä. Ne tarvitsisivat muuta samanhenkistä ympärilleen.

Tämä sama päättämättömyys vaivaa minua myös sisustuksessa useimmiten. Pidän sellaisesta oikein selkeästä ja valkoisesta tyylistä, toisaalta rönsyilevämmästä tai enemmän vintage-henkisestä. Toisaalta ranskalaisesta maalaisromanttisestakin. Ja sitten sellaisesta Heinähattu ja Vilttitossu-värimaailmasta ja mukavasta suomalaisesta sekasotkusta / kirpparityylistä. Miten ihmeessä noiden välillä voi valita? Apua. Voi kun saisi kotiin sellaisen ilmeen, että sinne kävisi mikä tahansa. Pienillä tekstiilien ja koriste-esineiden muutoksilla pääsisi siirtymään noiden rakastamieni tyylien välillä.


Difficulties to get anything done. The reason is my inability to decide what to sew and what fabric to use. I find so many styles (also in decorating) fascinating and can't choose between them. Like these yellow fabrics. I would love to sew something with these, but I just don't know what.

17. tammikuuta 2009

Työpöydällä



Lähes pakonomaisen siivoamisen ja paikkojen raivaamisen jäljiltä olen taas valloittanut itselleni huoneen ompelua ja muita näpertelyjäni varten. Tosin tilanne on väliaikainen, sillä huone saanee jossain vaiheessa uuden asukin vauvan kasvaessa, mutta siihen asti nautin. Kirjastosta löytyi kivoja kirjoja, joiden myötä olen aloittanut jo yhden virkkausprojektin kummitytölle, jolla on ikää kohta pari kuukautta. Neuletakin ohje on kirjasta "Virkkaa kaunista lapselle" (Sue Whiting).

On my table at the moment is a crochet project for my godchild. I found some nice books from the library. I have taken over "my studio" and now I am enjoying my space.


14. tammikuuta 2009

Alesta


Ainoat alennusmyyntiostokseni tänä vuonna. Yöasut äidille ja tytölle. Hinta yhteensä 5 euroa, KappAhlista. Olen oikein tyytyväinen. Tuo uusi flanellinen yömekkoni on ihana nyt talvella, mutta jotenkin näen itseni myös kesällä tuossa yömekossa tallustamassa aamulla kasteisen heinikon ympäröimänä mökkipolulla aitalta mökkirakennukselle. Vauva sylissä ja tytön kanssa käsi kädessä. Kumpparit jalassa (tosin sellaiset pitäisi vielä ostaa, kun en omista hyvistä aikomuksista huolimatta...). Aika ihana mielikuva.

New nightclothes for mother and daughter.

9. tammikuuta 2009

Vähän sinistä



Meillä on tehty tyhjennystä vaatehuoneessa ja Konttiin lähti runsaasti huonekaluja. Vaatehuoneen kätköistä löytyi kaksi upean näköistä kirjaa, jotka olen saanut mummoltani muuttaessani ensimmäiseen omaan kotiin. Nämä olivat vain jostain syystä hautautuneet pahvilaatikon pohjalle, vaikka näiden kuuluisi ehdottomasti olla esillä.

I found two beautiful old books, that I got from my granny years ago. For some reason I had forgotten these. I think they look absolutely gorgeous and I will definitely not hide them in some box again.


6. tammikuuta 2009

Vauvan soppi

Makuuhuoneeseen on laitettu pieni nurkkaus vauvaa ja kehtoa varten. Sain äidiltä 50-luvulta peräisin olevia pieniä lakanoita. Pussilakanan virkaa toimittavan jättityynyn tyynyliinaan ompelin yksinkertaisen pitsisomisteen.

A little corner for the baby in our bedroom.

1. tammikuuta 2009

Mielessä



Valmistautuminen vauvan tuloon on nyt päällimmäisenä mielessä. Pikkuruisten vaatteiden pesua ja silitystä. Tavaroiden järjestelyä. Kehtokin on maalattu, nyt se odottaa vielä pientä patjaa ja petivaatteita. Ja pientä tuhisijaa. Olemme jo aika valmiita sinua varten, pikkumies. Vielä reilu kuukausi laskettuun aikaan. Toivottavasti kaikki menee hyvin.

Getting ready for the birth of our baby boy is the first thing on my mind these days. We hope everything goes well. He is due on February.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...