11. tammikuuta 2008

Rakkain esine


Oma kädenjälki kodin esineissä tekee niistä heti niin paljon mielenkiintoisempia ja rakkaita. Vaikka ne eivät olisikaan yhtä täydellisiä kaikilla mittapuilla kuin ostotavara, niihin kiintyy aivan eri tavalla ja sietää epätäydellisyyksiä ilman vaikeuksia.

When you give a piece of furniture or a smaller item your own touch by building, fixing, painting or some other way, it makes them more interesting and more precious. You can accept their limitations and faults a lot easier than when you think of a piece you bought brand new. You grow attached to the things you have made yourself.



Tänään haluan esitellä rakkaimman esineen, jonka omistan. Se on tietenkin alusta loppuun itse suunniteltu ja tehty, kuinkas muuten. Apua olen tietenkin saanut valtavat määrät aluksi nukkekodin rakennuskurssin ohjaajalta ja vielä enemmän rakkaalta isältäni, jonka kanssa teimme suurimman osan työstä. Kyseessä on siis rakas nukkekotini. Sisustaminen on vasta alkuvaiheessa. Kaappi saa vielä oikeat ruutuikkunat sivuilleen, mikä onkin ainoa asia, joka viestii kaapin olevan nukkekoti, sillä halusin sen samalla olevan osa sisustusta.Tässä kaapissa tiivistyy niin paljon tärkeitä asioita, jotka tekevät sen niin rakkaaksi minulle. Minulle merkitsee valtavasti se, että se oli isäni ja minun yhteinen rakennusprojekti. Kaappi liittyy minulle niin kovin tärkeään harrastukseen, jossa saan tehdä käsilläni kauniita asioita ja suunnitella sisustusta ja pyrkiä esteettisiin asioihin liittyvillä valinnoilla välittämään tunnelmia ja tunteita katselijalle. Lisäksi se on vielä kaunis esine, juuri sillä tavalla kuin haluaisin koko kotimme olevan.

Today I want to present the most precious thing for me. Naturally it is self-planned and self-made. I got lots of help from my dear father and the instructor on a dollhouse building course I attended to. This cabinet is my dollhouse. The interiors are not yet finished, I have just barely begun. I still have to make real windows to the holes on the sides. The windows are the only thing that would tell about the purpose of the cabinet. There are many important things, that make me love it so much. The fact, that it was a project I got to do with my father, is probably the biggest reason. The cabinet is all about a hobby, that is very important to me. Decorating in a scale of miniatures allows me to do something beautiful with my hands. It is very intruiging to make plans of little esthetic details, that in the end create different kind of atmospheres. The cabinet represents the kind of beauty and style I would like our entire home to represent.

12 kommenttia:

-Mai- kirjoitti...

oih..onpa hauska idea! Kaunis huonekalu, jonka funktio onkin ihan toinen kuin voisi ensin olettaa. Olet tehnyt tosi taitavaa työtä:)

Lissu kirjoitti...

Tämä on täydellinen, ilolla seuraan projektiasi!

Jaana kirjoitti...

Voi kuinka kaunis kaappi/nukkekoti! Voin hyvin ymmärtää, että tämä on rakkain esineesi. Ottaisin ilolla itsellenikin tällaisen!:)

ik kirjoitti...

Onpa hienon näköinen! Mielellään näkisi sisältäkin sisustusvaiheita.

Junika kirjoitti...

Oi miten hieno! Minulla ja tyttärelläni on haaveissa vastaava projekti, tosin huomattavasti pienemmässä mittakaavassa. Yritämme etsiä jostain jonkin sopivan kaapin tai puulaatikon. Keväämmällä... nyt vasta ideoimme.

Anonyymi kirjoitti...

Kaappisi on todella kaunis. Ja tämä vastalöytämäni blogisi niin mukavaa luettavaa ja katseltavaa!

maiju kirjoitti...

Todella kaunis kaappi! Itse olen sellainen maalia pintaan -tyyppi, joten ihailen kyllä työsi jälkeä. Muutenkin todella kauniita kuvia blogissasi!

Hannis kirjoitti...

Hei! Ihana kaappi! Todella ihana! Löysin bloggaillessani sattumoisin kauniiseen blogiisi. Tulen varmasti toistekin!

Terkut Kanadasta,
Hannis

Jaana kirjoitti...

Minä olen muistanut sinua "You make my day"-palkinnolla! :)

Suvi kirjoitti...

Upea kaappi!! ♥

Sea Angels kirjoitti...

wow how wonderful what a fabulous project.
Hugs Lynn xx

Anonyymi kirjoitti...

Oi, löytyipä täältä tuttu nukkekoti! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...