7. syyskuuta 2007

Kevyttä


Minun tyylini sisustaa on ollut melko raskas. Pidän muhkeista huonekaluista ja jykevistä muodoista edelleen. Mutta viime aikoina olen huomannut myös valtavan tarpeen kevyemmille muodoille, ilmavuudelle, avaruudelle, valon kulkemiselle ja kevyiden varjojen heijastumiselle. Raskaiden ja kevyempien huonekalujen yhdistelmä toisi sisustukseen varmasti mielenkiintoisuutta lisää.

Eilen sattumalta kävin eräässä liikkeessä vain ohikulkiessani katselemassa tarjontaa ja en voinut ohittaa tätä hyvin kevytrakenteista tarjotinpöytää. Näitä oli valkoisena ja ruskeana. Molemmissa väri hieman himmeä ja kulunut. Ja eipä ollut hintaakaan paljon, joten valitsin matkaani tuon ruskean. Ajattelin siitä kivaa kumppania pähkinänsävyiselle pianollemme tv-huoneeseen tai isolle puiselle arkulle olohuoneeseen. Pöytä päätyi kuitenkin tässä vaiheessa eteiseen, sillä sinne kaivattiin kovasti laskutilaa pienille tarpeellisille tavaroille. Eteinen on melko pieni, joten tuo pöydän kevyt ilme tuo eteiseen mukavasti tilaa ja nostaa katsetta tummasta lattiasta ylöspäin.

My style in decorating has been quite heavy. I still like big-looking furniture and the heavy feeling, but I have also noticed a need for a more lighter and spacier feel to my home. I would like to see the light go under the furniture and the soft shadows make a sense of space. To combine these too, the heavy and the light, I think it would make everything look more interesting.

I happened to pop in a relatively new store to see what kind of things they have. I just couldn't pass this tray-table as it seemed so light and beautiful. There were also white ones, but I picked the brown to accompany our piano in the tv-room or the trunk we use as a coffee table in our living room. But when I got home, the table found its place - at least for now - in the entry as we desperately needed some space to leave all the little important things. The entry is quite small, so the small tray-table and it's light legs bring more space and lift the eyes up from the dark floor.

7 kommenttia:

Matroskin kirjoitti...

Soma huonekalu. Kestääköhän tuollainen painoa?

Miia kirjoitti...

Moi! Ei varmaan kestä kauheasti painoa, eli esimerkiksi jotain tosi suurta kirjapinoa en tarjottimelle laittaisi. Mutta tuollaista pikkutavaraa, kukkia tms. pöytä hyvinkin kantaa. Koristehan se lähinnä on, siinä olet oikeassa ja hintakin oli vain juuri sen mukainen eli halpa! :)

Anonyymi kirjoitti...

Ilman ivan häivääkään totean vaan että eteisessä olevat pikkutavaroiden laskupöydät päätyvät yleensä sisältämään lippusia ja lappusia, irronneita nappeja, kyniä, nauloja, klemmareita, bussilippuja, kännyköitä, langanpätkiä, kolikoita, mukaanotettavia (mutta kotiinunohtuneita...) juttuja jne.

Miia kirjoitti...

Piilomajan emäntä, tuo on todennäköisesti niin totta, mitä sanot. Siinä vaiheessa varmaan sitten hankitaan laatikollinen pikkupöytä, johon tuon pikkusälän saa piiloon ja tuo tarjotinpöytä siirtyy olohuoneen puolelle. Mutta en vielä heitä kaikkea toivoa, sillä nyt on jo puoli viikkoa takana ja edelleenkin pöydältä löytyy vain kännykkä, avaimet ja kuvan esineet. Odotin paljon nopeampaa repsahdusta! ;)

MODERN COUNTRY kirjoitti...

Hi Miia,
It looks absolutely beautiful, and chic as well. It has a feel of costal living, i don`t know why. They are surely easy to place and they looks so decorative, also as here in the hallway. I hope you enjoy the Autumn. It is still pretty warm here in Holland, but the air is fresher and it smeels just great! Enjoy the weekend, Aina

Outi Loimaranta kirjoitti...

Missä päin maailmaa tuollaisen löysit? Voisi sopia meillekin, jos sitä valkoisenakin olisi.... :-)

Miia kirjoitti...

Outi: Etolasta... :) Valkoinen oli sellainen kuluneen valkoinen, kaunis kyllä mielestäni.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...