15. maaliskuuta 2007

Herkkulöytöjä / Delicious finds

Tänään tuli pistäydyttyä parilla kirpparilla todella nopeasti. Yllätyin, että löysin tavaraa, jota teki jo mieli hypistelläkin. Yleensä minä en löydä yhtään mitään. En tiedä, onko vika siinä, että en osaa etsiä oikeanlaisten linssien läpi tavarapaljoutta suodattaen vai siinä, että tässä kaupungissa kirppareiden tavaratarjonta vain keskittyy 1980-luvun pieniin posliininorsuihin ja muovisiin kukkaruukkuihin... Mutta tänään siellä oli vaikka mitä, mutta mukaan tarttui vain pari asiaa.

Lähdin alunperin etsimäänkin lasipurkkeja, joissa olisi kansi, ja onneksi sellainen löytyi. Nyt se pääsi alakerran WC:hen vanupuikkojen säilytysastiaksi. Purkkia toki voisi käyttää melkein mihin vaan... Vessa on ikkunaton, joten kuva on melko keltainen. Kaakelitkin ovat tuollaista kellertävää, voi kun niiden tilalle saisinkin valkoiset paneeliseinät. Mieheni suostuttelemisessa on vain vielä työtä...


Tyttäreni tuleville kahvikesteille (parin vuoden päästä...) löysin tällaiset pienet kromatut astiat, jotka varmasti miellyttävät pientä neitiä vaikka nyt eivät aitoa hopeaa olekaan.


Ja eilen vihdoin pääsin Tiimariin hakemaan tuon ihanan pilkullisen muistikirjan, josta Matroskin vinkkasi. Nyt on kovin keväinen olo, kun voin kantaa tuota pikkukirjaa mukanani. Nyt pitäisi vain keksiä joku hyvä käyttötarkoitus sille, että siitä olisi mahdollisimman paljon iloa. Minulla on jo muutama muistikirja kaikenlaisten ideoiden / projektien suunnittelua varten. Olisipas kiva, jos jättäisitte kommenttia teiltä löytyvistä muistikirjoista ja niiden käyttötarkoituksista! :)


Today I was able to pop into some flea markets and I was surprised to find something. Normally I just don't seem to find anything that pleases me even so that I would consider buying them. But today there was plenty to choose from. I found a glass jar with a lid to our toilet downstairs and a beautiful (chromeplated) set for my daughter's future plays. And finally I was able to go to Tiimari, where I bought this notebook. It has such a delicious cover! Now I have to figure out the best purpose for it, so that I get as much pleasure from the notebook as possible. So I would be happy to read your comments about the notebooks you have and what purpose they serve for you! :)

4 kommenttia:

Matroskin kirjoitti...

Ihanat nuo pikku astiat! Onnentyttö, joka saa ne nukkien kahvikesteihin.

Minä olen ihan muistikirjanarkkari, minulla on niitä vaikka kuinka paljon. Mummollani oli muistikirjoja, joihin hän kopioi suosikkirunojaan, ne olivat hieno perintö. Jotenkin en vaan itse pääse paria runoa pidemmälle. Olen nyt päättänyt saksia lehdistä talteen kaikki askarteluideat tai muuten vaan jännät kuvat sen sijaan, että kaikki menee paperinkeräykseen.

Minulla on myös muistikirja, johon kaverit ovat kirjoitelleet suosikkireseptejään. Siis vähän niin kuin ystäväkirja reseptien muodossa.

Mina prylar kirjoitti...

Verkligen fina fynd! visst är det roligt när man hittar något när man minst anar det :-)

Nuttula kirjoitti...

Kivoja löytöjä! Muistikirjat on aina hyödyllisiä, tuo näyttää keväiseltä.

Miia kirjoitti...

Resepti-ystäväkirja kuulostaa kivalta idealta!

Kiitos kaikille kommenteista! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...